Heleena piti hänen kättään omassaan, otti hiljaa veljensä käden ja vei sen Överstin käteen.
Uljain ja vakain silmin katseli Fabian Wrede vanhaa vihollistaan; mutta kun pyhä tunne elähytti Överstin kasvoja, ja hän levitti sylinsä nuorukaista kohti, vaipui tämä, suloisesti sovitettuna, hänen jaloa rintaansa vasten. Heleena laski kätensä ristiin. Se taivaallinen silmäys, jonka hän oli luonut korkeuteen, kohtasi sitte nuorta De la Chapellea, joka seisoi oven vieressä ja itki.
Isä riensi poikansa luokse ja likisti häntäkin kotvan aikaa sydäntään vasten.
Heidän näin seisoessaan, ääneti toisiaan syleillen, kuiskasi Heikki ankarasti vapisten: "Hiljaa, hiljaa! — älkää häiritkö Heleenaa — hän uinahtaa! Oi Jumala! —"
KIRJAN ARVOSTELIJAN LISÄYS.
Herra rohvessori A. Fryxell mainitsee Ruotsin historiassaan (kuudes osa, sivu 70), että nuori De la Chapelle, jota sotamiehet kutsuivat pieneksi Laske-Pelleksi, samoin kun isää isoksi, oli siinä osastossa Ruotsin sotajoukkoa, joka, Johan Banérin komennossa, 9 päivänä Syyskuuta v. 1621 väkirynnäköllä valloitti Riikan kaupungin. Vanha De la Chapelle kehoitti siellä poikaansa uskollisesti työntymään eteenpäin. Nuorukainen totteli — ja kaatui samassa silmänräpäyksessä, tiheän luotisuihkun lävistämänä.