Paavolla ei enään ollut mitään hätää jälelle jääneen vihollisensa kanssa, vaan hän nousi ylös, laski toinen polvensa hänen rintansa päälle ja otti häneltä pois kaikki aseet. Hänet näin voitettuansa tuli vähäinen vakojajoukko Porilaisia.
"Sinäkö se olet, Roth?" sanoi Paavo, lähestyen päällikköä ja antaen hänelle kättä, sill'aikaa kuin sotamiehet ottivat kiinni Venäläisen.
"Minä, rakas Paavoni! Olemme tänäpänä aika lailla pieksäneet vihollisia", vastasi päällikkö. "Mitä toimituksia sinulla nyt on ollut?"
"Minun piti viemän kirjettä majuri Gek'ille hänen rouvaltansa", kertoi Paavo, "mutta Kauhavan joen yli mennessäni otti minut kaksi kasakkia kiinni ja vei Venäläisten kenraalin luokse. Siellä otettiin kirje minulta pois. Sitte minua vartioittiin yhdessä useampien Venäläisten upsierien kanssa Liuhtarin kylässä. Niitten joukossa oli majuri Nefnef, joka, niinkuin ehkä tiedät, oli majoitettu rouva Gek'in luona Tampereella. Kylän syttyessä tuleen ja meidän pirtistä ulos käydessämme, sain Nefnef'in kiinni, otin häneltä aseensa ja pakoitin häntä näyttämään minulle, missä talonpojat olivat vankina. Mutta tiellä tapasimme vihollisen jääkäreitä, jotka vapahtivat hänet ja varmaankin olisivat lopettaneet päiväni, ell'et sinä juuri vaaran hetkenä olisi minut pelastanut. Mutta missä on majuri Gek?"
"Hän on Lapuan kylässä kenraali Adlercreutz'in tykönä", vastasi vaanjunkkari Roth. "Jos käyt polkua eteenpäin, niin tapaat miehiämme, jotka näyttävät sinulle, missä hän on".
Vaanjunkkari pudisti vielä kerran talonpojan kättä ja marssi eteen päin pitkin palavaa kylää. Paavo seurasi polkua, siksi kuin kohtasi yhä suurempia joukkoja ja neuvottiin toisesta toiseen. Näin tuli hän erääsen hyvin rakettuun taloon, joka oli pappila ja johon Suomalaisten kenraalit olivat kokountuneet. Yksi vartijoista, joka seisoi ulkopuolella, ilmoitti talonpojan pyynnön, että Paavo Nissinen pyysi puhutella majuri Gek'iä.
Hetken kuluttua aukeni sen salin ovi, jossa kenraalit istuivat. Majuri Gek itse kurkisti ulos ja sanoi: "Terve tultuasi, rakas Paavoni! Tulet ihan kuin kutsuttuna, antamaan meille koko joukon tietoja. Astu sisään, astu sisään!"
III.
Maatalo Kurussa.
Eräällä ihanalla lehtiniemellä Vankavedessä oli vähäinen talo niin yksinänsä, että olisi sopinut eräkkään lymypaikaksi. Ainoastaan polku, jota myöten vaan käyden taikka ratsastaen saattoi kulkea, meni sinne Kurun kappelista. Mutta niillä leveillä vesillä, jotka levenevät sisä-Suomessa, taisivat tämän vähäisen talon veneet kulkea mihin ikään tahtoivat.