Rohkeasti rupesivat nyt kranatöörit liikkumaan sillan yli. Vaan kauas eivät olleet ehtineet, ennenkuin heidän ruumiinsa peittivät tätä hirvittävää tietä ja ainoastaan muutamia ylijääneitä vetäytyi takaisin. Mutta se varma kuolema, joka täällä kohtasi sotilaita, ei kuitenkaan voinut hillitä jälelle jääneiden intoa. Uusi rykmentti astui esiin, Veliki-Luk'in, jonka päällikkönä oli evesti Tschoglokoff. Hurranhuudoilla ryntäsi se eteenpäin. Keskellä siltaa saavutti sitä tappio. Mutta sen jälessä tuli Räävelin rykmentti, jota nuori ruhtinas Dolgoruki itse komensi. Valkoisen ratsunsa selässä riensi hän kiihoittamaan soturien horjuvia rivejä. Hilpeillä liikennöillä puhutteli hän sotamiehiä ja tiheä joukko hyökkäsi eteenpäin.
Uusi laukaus Sandels'in pattereista löi tukulta Venäläisiä maahan. Nuori ruhtinas, jonka keskellä meteliä voi tuntea valkoisesta hevosestaan, riensi ylijääneiden etupäässä ja onnistui pääsemään sillan ylitse. Mutta juuri siinä hetkessä, kuin hän astui toiselle rannalle, nähtiin hänen hellittävän ohjakset ja horjuvan. Hän kaatui takaperin hevosensa selälle ja veri purskui hänen lävistetystä sydämestänsä. Hetken aikaa epäilivät hänen seuraajansa, mutta vaikka heidän rivinsä olivat harvettuneet, tunkivat he kuitenkin esiin ja heittäytyivät vasemmalle, hakeaksensa suojaa Kauppilan asuinhuoneiden takana. Mutta siellä kohtasi heitä Savon jääkärit. Sill'aikaa tulvaili yhä Venäläisiä sillan yli, vaikka ainoastaan vähin osa pääsi toiselle rannalle. Kaikki ylitulleet heittäytyivät Kauppilan taakse ja siellä nousi ankara taistelu Suomen jääkärien kanssa, joidenka vähitellen täytyi peräytyä.
Likimmäisen huoneen ovessa näkyi nuori Suomen talonpoika, kirves nostetussa kädessä. Venäläisten sinne rynnätessä kaatuivat ensimmäiset hänen raivokkaista iskuistaan, kunnes hän viimein, ylivoimalta voitettuna, vaipui alas veriselle kynnykselle. Samassa lensi rätisevä raketti Venäläisten patterista salmen ylitse ja putosi tuvan kattoon. Tiheä savupilvi peitti tämän kauhistavan kohtauksen ja kaikki talot seisoivat pian ilmitulessa.
Palavien rakennusten takana olivat Venäläiset vähittäin koonneet melkeän voiman, vaikka jokainen eri joukko sillalla oli kärsinyt suurta tappiota. Sandels'in tarkka silmä huomasi heidän pian aikovan tehdä rynnäkön itse patteria vastaan. Hän odotti että kaksi pataljonaa Valkiaisista ehtisi tulla hänen avuksensa. Kaikissa tapauksissa seisoi kuitenkin varajoukkona varustusten takana kaksi komppaniaa Savolaisia, joidenka päällikköinä olivat mainiot majurit Duncker ja Malm. Sandels katsahti heihin luottavalla silmäyksellä ja antoi vaan käskyn pitää tykintulta siltaa vastaan hyvässä voimassa.
Nyt rupesivat ulaanit tunkemaan sillalle. Silloin hyökkäsivät Venäläiset palavasta Kauppilasta ja tekivät rynnäkön patteria vastaan. Kauhealla vimmalla kiipesivät urhoolliset Veliki-Luk'in jääkärit juoksuhaudan ylitse ylös vallille. Jokaisen tykin välissä nähtiin venäläisiä päitä. Keisarillisen kaartin kranatöörit pääsivät ensiksi vallin ylitse. Suomen tykkimiehet patterin toisessa päässä lyödä sivalsivat ympäriinsä laastukeilla ja sapeleilla, mutta kranatöörein pajunetit viskasivat heidät maahan.
Nyt oli oikea hetki käsissä. Sandels katsahti evestluutnantti
Fahlander'iin, joka seisoi hänen vieressänsä: "anna Malm'in ja
Duncker'in komppaniat astua esiin ja poistaa rynnäkkö!"
Kuin salama lensi Fahlander odottavien soturien luokse. He olivat jo järjestyneet, kivärit valmiina, joka silmä isketty päällikköön. "Pojat", huusi Fahlander, "ojentakaa pajunetti! Edespäin! Kuolema noille koirille!"
Ääretön hurranhuuto kaikui soturien huulilta, heidän rivinsä rupesi liikkumaan, joka askel enensi heidän vauhtiaan ja kotkan nopeudella syöksivät he kranatöörien päälle, jotka kohta viskattiin takaisin juoksuhautaan, nyt täynnä vihollisia.
Mutta Suomalaiset eivät seisahtaneet vallille. Nähdessään vihollisten joukkoja kiihtyi vaan yhä enemmän heidän sotahimonsa.
"Eteenpäin! päälle!" kuului upsierien ääni. Silloin kaikui uusi hurranhuuto ja vallin ylitse hyökkäsivät he alas vihollistensa päälle. Joukottain kaatui Venäjän sotamiehiä. Joka Savon pajunetti tuli veriseksi. Mitään armoa ei pyydetty, mitään ei annettu. Jossa pajunetti murtui, lyötiin tukilla; jossa kiväri meni rikki, lyötiin puristetuilla nyrkeillä ja sijaa saivat Savolaiset. Pian oli juoksuhauta puhdistettu ja ne Venäläiset, jotka vielä olivat jälellä, pakenivat täyttä laukkaa sillalle. Mutta Savolaiset karkasivat heidän jälkeensä, ajoivat heidät pajunetilla veteen, ja kahdesta tuhannesta, jotka olivat astuneet rannalle, ei neljäsosakaan tullut takaisin sillan ylitse.