Sjöstjerna tapasi salaa silmäyksen, joka neidon silmistä salaman nopeudella kiiti hänen ohitsensa.
"Olisipa kuitenkin mahdollista, neitiseni," sanoi hän, "että veljenne jo olisi ehtinyt Pietariin ja siellä vasta ruvennut palvelukseen. Te olette kuullut, ettemme me sotilaat vihaa toisiamme, vaikka taistelemme eri lippujen alla. Mutta te ette tiedä mikä eriskummainen tunne on, kunnioittaa vihollistansa."
Neiti katsoi vielä kerran häneen ja vaipui mietteisinsä. Sjöstjerna käänsi uudelleen huomionsa purjeisin ja lippuihin.
Ulla Fersen käänteli ketterästi ja sen päällikkö käski perämiehen laskea sitä paremmin tuuleen, että se vieläkin joutuisammin ehtisi laivaston etupäähän. Ei mikään koko laivaston aluksista voinutkaan sitä seurata, kun se, kuten nytkin, levitti niin paljon purjeita, kuin tuuli suinkin myönsi. Sjöstjerna itse kapusi märssyyn. jossa hän tähystin silmällä tarkasti koko näköpiirin ympärillänsä, mutta etenkin itäpuolen. Päivä oli jo ehtinyt lähes puoliväliin, kun aurinko yht'äkkiä hajoitti kokoontuneet pilvet ja ilma selkeni, Silloin voitiin eroittaa pitkä rivi purjeilla varustettuja mastojen huippuja näkö-piirin rajalla. Sjöstjerna riensi alas ja antoi uusia merkkiä.
Puolipäivän aikaan näkyi selvästi seitsemäntoista suurta linjalaivaa ja kahdeksan rekattia, jotka tulivat ruotsalaisia vastaan. Kun merkki annettiin päällyslaivasta, kääntyi Ulla Fersen.
"Nyt voin sanoa teille, herra parooni," virkkoi Sjöstjerna. "mitä tuo viimeinen merkki tiesi. Se oli käsky valmistua taisteluun. Minun pitää nyt mennä tilalleni. Tällä kerralla saan minä vaan katsella kumppanieni urheutta. Mutta minä toivon senkin päivän vielä tulevan, kun saan päällikkyyden, joka sallii minun olla taistelurivissä."
Nyt, kun Ulla Fersen oli kääntynyt, riensi se hyvällä itätuulella Ruotsin laivastoa päin, joka tarkkuudella sommitteli rivinsä. Sen viidentoista linjalaivan välille sovittui viisi suurta, hyvin varustettua rekattia, riviä pitkittämään. Jota lähemmäksi venäläiset tulivat, sitä enemmän kiiruhtivat ruotsalaiset pikku haakset, laivaston ajajat, sen taakse. Ulla Fersen, joka oli ollut lähinnä vihollista, oli nyt viimeinen joka kulki rivin lävitse. Se meni ihan päällyslaivan peräpeilin ohitse. Herttua seisoi taapinensa hytin kannella. Hän nyökäytti ystävällisesti päätänsä nuorelle Sjöstjernalle, joka kumartaen, hattu kädessään, tervehti häntä.
Niin pian kuin Ulla Fersen oli joutunut rivin taakse, valmistettiin kaksinkertainen kanuuna-rivi alkavaa taistelua varten, sillä yht'aikaa kääntyivät kaikki laivat etelään päin, niin että kanuunain suut olivat vihollista kohden, yhden laivan seuratessa toisen laivan vanavedessä.
Venäläiset tekivät saman liikkeen, ja laivastot, jotka nyt kahtena vähitellen yhtyvänä rivinä, purjehtivat samaa suuntaa, lähenivät siten toisiansa.
Levottomalla tarkkuudella odottivat katsojat sitä näytäntöä, joka nyt oli alkava.