Hän syleili vanhempiansa, puristi Telepnoff'in kättä, ja, kun hän hellästi painoi sisarensa rintaansa vastaan, kuiskasi hän; "Ole tyvenellä mielin, rakas sisareni! Minä kohtelen häntä kuin veljeä. Me tarvitsemme valoa useissa asioissa. Tiedäthän, että onnesi on minulle kallis!"
Kiireesti hän juoksi portaita myöden alas. Rakkauden kyyneleet silmissä katselivat vanhemmat ja sisar, kuinka hän lähestyi rantaa, ja sieltä meni veneellänsä laivalle.
Vasta silloin, kuin Nadukta raketilla ja muutamilla lyhdyillä oli antanut merkkiä toisille rekateille sekä, kaikki purjeet levitettyinä, näkyi pyrkivän itään päin, lähti kreivi Telepnoff matkaan maatilallensa ja parooni Gyldenstubben perhe Marienhag'iin levolle.
VII.
Itäistä tuulta kesti koko yön, ja Ulla Fersen oli sillä ajalla risteillyt Seele-salmessa niin pitkälle, että hän aamulla olisi ehtinyt Hiidenmaan itäisen rannan ohitse, ja sen jälkeen toivoi Sjöstjerna, Worms'in pohjoispuolelta, voivansa yhdellä ainoalla keularisteilyllä ehtiä Viaporiin. Mutta juuri sen karin edessä, jossa hän, joku aika sitten, oli ajanut huvipurtta takaa, näkyi nyt rekatti, joka risteili Hiidenmaan pohjoisen niemen ohitse kulkuväylän poikki. Sjöstjerna oli itse suurmaston huipussa kulentavettä tähystämässä, nähdäksensä oliko tuo vieras rekatti yksin. Hän ei eroittanut, paitsi ensi näkemänsä, muuta kuin yhden laivan, joka oli sota-aluksen kaltainen; mutta se oli niin kaukana luoteessa, että ainoasti mastojen huiput olivat näkyvissä taivaan rannalla. Hän päätti sentähden uskaltua koetukseen, ja pitkittää matkaansa kernaammin kuin palata takaisin vaaralliseen salmeen. Tosin näkyi venäläisellä rekatilla olevan kuusikolmatta kanuunaa, kuin hänellä vain oli kahdeksantoista, mutta hän luotti siihen, ettei tarvinnut niin syvää vettä kuin venäläinen, ja siihenkin, että hänen laivaansa oli helpompi temputella.
Sittekuin kaikki oli valmistettu taistelun varaksi ja kanuunat ladatut kaksinkertaisilla ladingeilla, levitti Sjöstjerna vieläkin muutaman purjeen, voidaksensa nousta tuulta vastaan niin paljon kuin mahdollista, ja sillä tempulla päästä Worms'in ylipuolelta ulapalle.
Mutta venäläinenkin rekatti oli hyväntemppuinen.
Kun Sjöstjerna läheni keskellä salmen suuta olevaa veden alaista karia, johon huvipursi oli istunut kiinni, kääntyi vihollinen rekatti, joka oli pohjoisempana, toiselle puolelle, ja ohjasi Ulla Ferseniä kohden, täten estääksensä Ulla Fersenin pääsemästä ulapalle. Kulkuväylä karin ja Worms'in saaren välillä oli ainoasti kanuunan kantaman levyinen, ja tällä vedellä oli siis molempien rekattien taistelu päätettävä. Tuuli oli molemmille yhtä suotuisa, sillä se oli itäinen; mutta venäläisellä rekatilla, se oli Nadukta, oli suurempi kanuunain paljous ja miehistö.
Venäjän rekatti nosti ensin lippunsa ja ruotsalainen seurasi esimerkkiä. Molemmilla laivoilla oli joka mies paikoillansa, patterien kanuunat katselivat kummaltakin puolen uhkaavina rei'istään ja sytyttimet olivat viritetyt, niin että kaikki oli valmiina ampumaan täydeltä laidalta, kummalta puolen hyvänsä. Molemmat purjehtivat keskellä väylää, jossa kiitivät toistansa vastaan, kuni kaksi miekkailijaa oijaistuin asein. Joka minuuti, joka sekunti lyhensi matkan heidän välillänsä, ja sivulta päin katselija olisi pian voinut luulla, että niillä oli aikomus keulakaraansa risteillen, törmätä toistansa keulalaita keulalaitaa vastaan. Mutta kumpikaan ei tahtonut alkaa taistelua kääntämällä kuvettansa.
Vihdoin, kun olivat ehtineet ampuma-matkalle, laski Nadukta ylihankaan ja käänsi vasenpuoliset kolmetoista kanuunaansa Ulla Ferseniä kohden. Mutta samassa silmänräpäyksessä käänsi sekin ylihankansa tuulta vastaan, niin että sen yhdeksän tulikitaa olivat valmiit vastaamaan vihollisen kolmeentoista.