"Hänkö on päällikkönä tuolla kauniilla rekatilla, jota me olemme ajaneet takaa? Hänkö teidät on pitänyt vankina? Mutta nyt me ajamme hänen johonkin Ruotsin satamaan, jahka vaan päivä valkenee, niin että taas saamme hänet näkö-piiriimme."
"Ruotsin satamaa ei hän ainakaan hae," sanoi kreivi Telepnoff. "Hän on juuri risteillyt Seele-salmeen.
"Haa!" huudahti Reinhold, "jos niin on, niin me otamme hänen; onnea vapaudellenne, kreivi Telepnoff. Mutta onko varmaankin totta, mitä sanotte?"
"Vielä puolen tuntia sitten, olivat hänen purjeensa näkyvissä," vakuutti kreivi.
"Minun täytyy kiirehtiä," sanoi Reinhold. "Mutta sanokaa minulle kaikella muotoa kuinka teitä on kohdeltu, kuinka kaikki tämä on tapahtunut! Hetket ovat kalliit. Minulla oli aikomus käydä Marienhag'issa, isäni poissa ollessa antamassa neuvoja sen hoidosta, sentähden minä astuin maalle. Minulle on uskottu päällikkyys Nadukta rekatilla. Se on hyvä laiva. Mutta kertokaa, isäni! Miten Natalian on ollut? Onko hän kärsinyt paljon?"
Hän syleili sisartansa. Kaikki istuivat sitten sohvaan ja parooni kertoi lyhyesti kaikki tapahtumat vankeutensa ajalla.
"Ulla Fersen!" puhkesi Reinhold puhumaan, kun isä lopetti kertomuksensa
"Sillä nimellä on oma merkillisyytensä meidän perheessämme! ja nimi
Sjöstjernakin, ellen erehdy; vai miten, isäni?"
"Niin on," sanoi parooni. "Mutta minä olen joutunut sangen kummallisiin mietteisin. Minun täytyy ne sinulle uskoa. Kapteeni Sjöstjerna on epäilemättäkin sen ruotsalaisen upseerin poika, joka oli syynä Ulrika sisareni onnettomaan mielettömyyteen. Tuo ilkiö oli siis naimisissa Ruotsissa, koska poika on ruotsalainen aatelismies. Vanha Stolpe tunsi nuoren kapteeniin ja oli juuri päästä sangen harmillisten ilmisaattojen aiheeksi, kun hän — kapteeni nimittäin — oli täällä maalla. Jo laivalla ollessani virkkoi hän muutamia epäluulon alaisia sanoja. Jota enemmän sitä ajattelen, sitä todenmukaisemmaksi käy, että tämä nuori kapteeni on sen miehen poika, joka oli meidän perheemme paha haltija. Toivon vaan, ettei poika meille saata suurempia onnettomuuksia, kuin jo on tullut."
Reinhold nousi ylös. "Minä toivon voivani estää sitä. Kaikesta, mitä olen kuullut, ei minulla ole syytä muuhun, kuin suurimpaan kunnioitukseen kapteeni Sjöstjernaa kohtaan. Mutta jos onnetar seuraa minua, niin minä saan itse puhutella häntä! Hän on mennyt Seele-salmeen, kuulin ma. Se oli sangen viisaasti ajateltu! Hänellä oli tuuma mennä Hiidenmaan ja mannermaan välitse ja sen kautta ehtiä Viaporiin meidän risteillessämme Hankoniemen ja Dagerortin välillä. Mutta minä ennätän hänen! Kapteeni Siniävin risteilköön Briantislaff'ineen Kurensaaren ja Hiidenmaan välillä Seele-salmea vartioimassa. Minä ja Stamontoff Nadukta ja Mistirlavits rekattinemme oikaisemme Ulla Ferseniä vastaan. Olisipa kumma, jos emme häntä saisi!"
Natalia päästi syvän tuskallisen huokauksen rinnastansa. Reinhold kuuli sen, mutt'ei ollut sitä huomaavinaan. Ainoasti tutkivan katseen käänsi hän sisareensa, ja jatkoi sitten: "Mutta minä olen jo viipynyt liian kauvan. Lyhyt ja pikainen hyvästi-jättö! Onnellinen tapaaminen! Jääkäät herran haltuun!"