Vaikka oli ohjaton ja oli kadottanut paljon väkeä, teki venäläinen päällikkö vielä yhden kokeen, päästäksensä tuskallisesta tilastansa. Hän laski toisen ankkurinsa, sen avulla voidaksensa kääntää laitaa viholliseen päin. Mutta ennenkuin tämä oli tehty, keskellä luotien rämsyä, sattui päällikön kupeesenkin luoti ja hän kaatui toisten haavoitettujen ja kuolleiden joukkoon, veriselle kannelle. Silloin laskettiin venäläisen laivan lippu.
Niinpian kuin Sjöstjerna näki vihollisen lipun vaipuvan alas, laski hän veneensä vesille tutkistelemaan saalistansa. Itse hän ohjasi laivansa niin likelle, että keulakaransa ulottui sen peräpeilin ylitse. Tästä hän näki tappion, jonka hän oli saattanut venäläiselle rekatille. Pitkin kantta oli kuolleita ja haavoitettuja. Jäänyt miehistö seisoi hämmästyneenä, tietämättä mitä tehdä. Niinpian kuin Ulla Fersen'in veneet ehtivät Naduktalle ja valtausmiehistö nousi sen kannelle, laskivat venäläiset aseensa. Luutnantti, joka komensi valtaus-miehistöä, juoksi perälle päin, Sjöstjernan mennessä laivansa nenään päin, sen keulakaralta antamaan tarpeellisia käskyjä.
Kun luutnantti hyppäsi lippukirstulle, puhutteli häntä venäläinen upseeri, joka makasi verisenä hänen edessään: "Saanko puhutella kapteeni Sjöstjernaa? Minä olen Naduktan päällikkö. Viekää minut voittajani luo!"
Ihmetellen ruotsalaista puhetta, jota haavoittunut puhui, kysyi luutnantti häneltä. "Oletteko ruotsalainen, kun puhutte meidän kieltämme?"
"Minä olen virolainen," vastasi hän. "Nimeni on Gyldenstubbe."
"Ah, te olette varmaan paroonin poika!" sanoi luutnantti. "Me olemme päässeet teidän perheenne tuttavuuteen."
Luutnantti ilmoitti asian Sjöstjernalle. Tämä käski että parooni Gyldenstubbe, sekä kaikki upseerit ja se osa miehistöä, joka ei ollut haavoitettu, vietäisiin Ulla Fersenille. Haavoitetut, paitsi päällikkö, vietäisiin rantaan Naduktan veneissä, joihin Sjöstjerna komensi kuhunkin neljä soutajaa ja perämiehet haavoittumattomista vangeistaan.
Ruotsalaisten häviö oli ainoastaan, kaksi kuollutta ja kaksitoista haavoitettua, ja niiden haavat oli jo sidotut, kun vertavuotava venäläinen rekatin päällikkö tuotiin laivalle. Sjöstjerna käski viedä hänen kajuttaansa, ja jätti hänen lääkärinsä hoitoon.
Sillä välin oli kuitenkin yksi venäläinen vene toisensa perästä, verisine lastineen, saanut mennä rantaan. Ruoka- ja muut tarve-varat, jotka Ulla Fersenille kelpaisivat, muutettiin Naduktasta sille. Kun tämä oli tehty, palasivat ruotsalaiset veneet. Pieni vene, muutamine ravakkoine miehineen, jäi kuitenkin vielä valloitetulle laivalle viimeistä toimitusta tekemään, Ulla Fersenin kääntäessä keulaansa pohjoiseen päin.
Niinpian kun venekin oli nostettu laivaan, kiiti Ulla Fersen pohjoista kohden. Kun se oli ehtinyt parin kanuunan kannon matkalle, alkoi tumma savu tunkeuta Naduktan kanuunain rei'istä. Hetken kuluttua kurkisteli niistä punaisia tulen liekkiä. Ne hyppivät leimuellen mastoihin päin, ja kun ne vihdoin tarttuivat taklaukseen, kiitivät ne sähisten tervattujen köysien ja tankojen välillä, kunnes tuo suuri laiva muuttui yhdeksi ainoaksi tulen paljoudeksi, joka juhlallisesti keijueli aalloilla. Loistavan näytelmän lopetti pamaus, joka lennätti leimuavat pirstaleet ja kekäleet pitkin ympärillensä, niin että ne, pudotessaan mereen yht'äkkiä sammuivat.