Sjöstjerna järjesti nyt voittamansa saaliin ja laittoi rekatin uudestansa sota-kuntoon. Vangit — niitä oli noin sadan vaiheille — vietiin rekatin alimmaiseen huoneesen, jossa niitä tarkasti vartioittiin. Tyhjiksi ammutut kanuunat ladattiin uudestaan, ja vahingot, joita Ulla Fersen oli kärsinyt köysiensä ja tankojensa suhteen, korjattiin Naduktasta otetuilla varoilla.
Uhkeana riensi sitten Ulla Fersen uutta kohtausta vastaan. Toinen rekatti oli nimittäin pohjoisesta päin joutunut kahden meri-penikulman matkalle, kun Ulla Fersen oli purjehtinut niin pitkälle salmen suussa olevasta karista, että sai kulkea mitä suuntaa tahtoi, tarvitsematta pelätä molemmin puolin olevia sala-luotoja. Hän koki pysyä niin paljon idässä kuin mahdollista, ja voi paremmin purjehtia laitavastaista, kuin vastustajansa, jonka tähden hän voikin risteilemättä päästä Viaporiin saakka, kun venäläisen rekatin jo Porkkalassa täytyi tehdä risteily-käännöksen.
Nyt alkoi kilpapurjehdus, jossa pian nähtiin, kuinka paljoa etevämpi Ulla Fersen oli. Venäläinen rekatti, joka etäältä oli nähnyt kumppaninsa kohtalon, ei nähtävästi ollut halullinen alkamaan taistelua voittajattaren kanssa. Sentähden se liian myöhäiseen kääntyi toiselle keulalle estämään Ulla Fersenin kulkua, ennenkuin se jo oli ehtinyt niin pitkälle eteläänpäin, että se, muitta esteittä, voi toivoa ennen aamua pääsevänsä Viaporiin.
Sjöstjerna puheli lääkärinsä kanssa, kuullaksensa kuinka haavoittunut parooni jaksoi. Lääkäri vakuutti hänen pelastuvan kosk'ei haavat olleet vaarallisia.
"Voinko minä käydä hänen luonansa, ettei hän siitä tule levottomaksi?" kysäsi Sjöstjerna uudestaan.
Lääkäri myönsi sen ja Sjöstjerna astui sisälle. Kun hän heitti silmäyksen hyttiin, oli häntä vastassa voitetun valeat kasvot. Hän oli hyvin sen henkilön näköinen, joka ruotsalaisen sotilaan sydämmelle oli kalliista kalliin. Tuo vaalevuus ja kärsivä näkökin lisäsivät Sjöstjernan liikutusta. Parooni huomasi tämän, kun he katselivat toisiansa.
"Jos te haluatte jotain, parooniseni," alkoi Sjöstjerna' "jota minä voin tehdä, niin minä pyydän teidän sitä mainitsemaan."
"Vasta joku tunti sitten," vastasi haavoitettu, "lähdin vanhempieni luota, siellä minulle puhuttiin niin paljon teidän jalomielisyydestänne, että ainoasti yhdessä kohden löydän lohdutusta onnettomuudessani, siinä nimittäin, että te olette voittajani. Muuten minä tarvitsen teidän luottamustanne; ja mitä minä voin sanoa teille, vaikuttaa ehkä tulevaisuuteenne."
Hieno puna levisi Sjöstjernan kasvoille, ja hän painoi äkkiä silmänsä alas.
Parooni jatkoi: "Minä kiitän teitä jaloudestanne vanhempiani ja siskoani kohtaan!" Hän kurotti esiin kätensä. Sjöstjerna tarttui siihen liikutuksella ja laski sen hänen rinnallensa.