"Te tarvitsette hiljaisuutta," sanoi Otto Sjöstjerna, "ja jahka vaan ehdimme Viaporiin, käyn itse etsimään teille huonetta ja koen laittaa niin että saatte hoitoa ja lääkärin apua, jotka teille ovat tarpeen. Hartaasti toivon teidän niin parantuvan, että vapaasti saan kanssanne puhella. Tottahan senkin päivän pian ehdimme."
Hän palasi kannelle. Vähän puoliyön jälkeen purjehti Ulla Fersen satamaan. Suullinen raportti jätettiin vartijalaivalle, joka oli kaikista ulompana, ja kepeästi käännähtäen riensi rekatti päällyslaivan ohitse ja laskeui ankkuriin vähän mutkan päähän siitä.
VIII.
Höglannin taistelun jälkeen oli Ruotsin laivasto rauhallisesti ankkurissa Viaporin edessä, ja venäläinen, joka oli toista vertaa suurempi, asettui Räävelin edustalle. Ainoasti pieniä risteilijöitä kummaltakin puolen kiisteli toisiensa kanssa, tutkimaan vihollisen asemaa ja häiritsemään sitä. Pikapurjehtija Ulla Fersen oli etenkin yhtämittaa liikkeellä. Joka kerta kuin se onnellisesti palasi laivastoon, oli se kestänyt jonkun uuden seikkailun. Sen päällikkö kävi aina, kun siihen sai tilaisuutta, Helsingissä, tervehtimässä haavoitettua parooni Gyldenstubbea, joka oli sinne muutettu, yksityisen talossa saadakseen parempaa hoitoa ja mukavuutta.
Joka käynnillä oli parooni yhä parantunut ja, eipä aikaakaan, oli hän tykkönään saanut takaisin terveytensä. Kun Sjöstjerna eräänä päivänä tuli hänen luoksensa, astui hän odotettua ystäväänsä vastaan. Molemmat nuoret miehet olivat nimittäin sitouneet ystävyyden liittoon, joka molemmille tuntuikin kalliilta.
"Minä olen saanut kirjeen kotoani," sanoi parooni, "ja toivon pian sinne pääseväni. Isäni, joka, en tiedä miten, on päässyt herttuan suosioon, on kirjoittanut hänelle, ja H.K.K:tensa on myöntänyt, että minä saan kunniasanallani palata kotiin, kun nyt taas olen ihan terve."
"Sydämmestäni toivon teille onnea," sanoi Sjöstjerna. "Onko tämä siis viimeinen kerta, kun näen teidät, paroonini? Yöllä minun taasen täytyy tehdä risteily Kotkaan ja Teeriluotoon päin. Jos nyt olisin saanut käskyn mennä länteen päin, niin olisin pyytänyt luvan saada saattaa teidät Hiidenmaalle."
"Silloin en olisi päästänyt teitä, ennenkuin olisitte poikennut
Marienhagiin," lausui parooni. "Mutta nyt matkustan Pietarin kautta."
"Pietarin kautta!" kertoi Sjöstjerna. "Jos minäkin kerran pääsisin Pietarissa käymään! Minun olisi siellä etsiminen tietoja, jotka elämälleni ovat suuresta merkityksestä."
"Toivonpa saavuttaneeni teidän ystävyytenne," sanoi parooni. "Esittelisimpä siis teille, että uskoisitte minulle, mitä tietoja sieltä etsisitte. Jos ne teille ovat tärkeitä ja rakkaita, niin voitte olla vakuutettuna siitä, että minä panen kaikki voimani liikkeelle, voidakseni niitä teille hankkia. Mutta istukaamme. Voinpa teille sanoa, että, ellen erehdy, ovat ne tiedot, joita te etsitte, meidänkin perheellemme tärkeitä, ja minulla on syytä arvata, että meidän perheittemme asiat sangen lähelle koskevat toisiinsa."