"Minulla ei omasta puolestani ainakaan ole muuta," vastasi kreivi.
"Mutta tuli on sytytetty annettujen käskyjen uhaksi! Missä on vartija?"
"Tässä!" vastasi Stolpe ynseästi, astuessaan esiin ja oiasten voimakasta vaikka harmaapäistä vartaloansa.
"Eikö parooni ole sinulle ilmoittanut keisarittaren käskyä, että valotornista pitää tuli sammutettaman?" kysäsi kreivi taasen.
"On!" oli Stolpen vastaus. "Mutta Jumala, joka hallitsee myrskyn ja aallot, on suurempi, kuin keisaritar. Ja kirjoitettu on: joka teidät eksyttää, hän saa tuomionsa, kuka hän onkin. Minä en tahdo ketään eksyttää, sentähden olen sytyttänyt tulen."
"Minä hankin toisen vartijan," sanoi kreivi. "Sinun tottelemattomuudestasi pidetään tutkimus ja päätös."
"Kreivi!" keskeytti parooni; "vanhus tuossa tahtoo omistaa rikoksen, jota hän ei ole tehnyt. Minä olen uskaltanut käskeä tulen sytyttämisen. Minä luulin ihmisellisyyden ja kansan oikeuden sitä vaativan."
Venäläinen upseeri astui nyt esiin. "Minä olen saanut käskyn kutsua ja seurata herra paroonia Pietariin. Meidän täytyy heti lähteä matkalle, enkä minä voi teille antaa muuta kuin muutaman minuutin valmistusai'aksi. Minä pyydän sentähden, että käskette perheenne tekemään mikä tärkeintä on."
"Velvollisuuteni on totella hallitukseni käskyjä," vastasi parooni. "Minä olen valmis, milloin vain tahdotte, herraseni. Mutta sallikaa kysyäni: onko teillä käskyjä perheeni suhteen?"
"Ei, herra parooni," oli vastaus.
"Se on siis vapaa!" virkkoi parooni. "Minä jätän sen vaan hyvästi.
Pietariin siis minun viette, hyvä herra?"