Kun Sjöstjerna itse viimeisenä hyppäsi veneesen ja istuikse neiti Natalian ja hänen isänsä välille, tarttui hän toisella kädellänsä peräsimeen, toisen käden salaa puristaessa Natalian kättä. Molemmat ymmärsivät toisensa; sillä äänetön merkki oli kylläksi, sen jälkeen mitä nyt oli tiedoksi tullut.
Niinpian kuin vene oli ehtinyt rekatille, levitettiin taasen sen purjeet ja nyt se poistui Hiidenmaan rannoilta, joita se jo kolmannen kerran oli mennyt niin lähelle.
Kun koko Ruotsin laivasto hajoitetussa järjestyksessänsä teki käännöksen Dagerort'in niemien ohitse, kiiti taasen Ulla Fersen tilallensa, äärimmäiseksi vasemmalla siivellä. Muutamaa luutnanttia pisti päähän, juuri kun rekatti rupesi etäämmälle poistumaan, ohjata tähystin valotorniin päin ja ilmoitti sitten, että juuri tulen loisteessa voitiin eroittaa taistelu. Näkyi kuinka mies syöksi toisen tuleen.
Jos luutnantti, joka tämän näki, olisi voinut yhtä selvään nähdä mitä tapahtui aamulla, auringon noustessa, jo näkymättömiin jääneellä valotornilla, olisi hän nähnyt toisen miehen vapaaehtoisesti syöksyvän tornista aaltoihin, jotka kuohuivat sen juurella.
* * * * *
Parooni Reinhold'in kautta sai keisaritar tiedon Dagerort'in valotornin seikkojen oikeasta laidasta ja antoi vakuuttaa hänen isällensä armonsa, niin että hän hyvässä turvassa voi palata Marienhag'iin. Kaksi ensimmäistä vuotta kotiintulonsa jälkeen tuntui kuitenkin sekä paroonista että paroonittaresta autioilta, kun he vasta rauhan jälkeen saivat ilon kodissansa taasen nähdä tyttärensä ja hänen onnellisen puolisonsa. Hän oli urotöidensä palkinnoksi saanut paremman arvoisen laivan päällikkyyden ja toinen päällikkö siis molempien vuosien merisotina johti Ulla Ferseniä, kun sen uhkea lippu ja keveät purjeet liikkuivat samoilla kulentavesillä.