"No niin," sanoi hän, "saakoon vanhus tahtonsa perille. En todellakaan käsitä mitä pahaa hänelle voisi tapahtua. Hänhän vain on totellut herransa käskyjä."
"Mutta minä pyydän sinua, Stolpe." sanoi parooni, "kohtele kreiviä säädyllisesti!"
"Minä tarvitsen hänen apuansa," sanoi Stolpe, "tuomaan muutaman kärryllisen kivihiiliä, sillä minä olen seisonut tässä liian kauvan ja laiminlyönyt tulen hoidon. Mutta en minä kreiviä kauvan vaivaa. Olkaa hyvä, nouskaa portaita myöden ylös tuolle ovelle, jonka sotamiehet äsken mursivat rikki. Jääkää hyvästi jalo hyväntekijäni, herra parooni! Jääkäät Jumalan haltuun! Mutta yhtä pyytää tänä hetkenä isänne uskollinen palvelija: Otto herra, sallikaa syleilläni teitä!"
Sjöstjerna heittäyi vanhan merimiehen syliin, ja molemmat puristivat sitten toisiensa käsiä.
"Kiirehtikää nyt, korkea-arvoinen, hieno herra!" sanoi vartija säihkyvin silmin. "Kiirehtikäämme ylös!"
Kreivi ei uskaltanut tehdä vastarintaa, vaan piti välttämättömänä totella. Hän kernaammin antaui yhdeksi yötä vanhuksen kiusattavaksi ja vartijoittavaksi, kuin tänä myrskyisenä vuoden aikana kulkea vankina meriä pitkin.
Auki murretussa tornin ovessa katsoi kreiviä seuraava vanhus vielä taaksensa, nyökäytti päätänsä Sjöstjernalle ja sanoi: "Tänä yönä tuleni loistaa, olkaa siitä varma, nuori herrani!"
Vai'eten syleilivät parooni ja Otto taasen toisiansa, ennenkuin astuivat portaita myöden alas. Tornin veräjän ulkopuolella seisoivat sotamiehet vankinensa järjestetyissä riveissä ja koko matkue lähti nyt rantaan.
Vanha parooni tapasi ilolla puolisonsa ja tyttärensä vaunuissa istumassa ja auttoi heitä astumaan alas. Muutamilla sanoilla ilmoitti hän heille iloisen sanoman, ette he nyt pelastettaisiin ja että heidän pelastajansa oli sisarensa ja evesti Sjöstjernan oikea ja laillinen poika.
Rannalla auttoi Sjöstjerna itse naisia veneesen, muutaman palvelijan kantaessa niitä tavaroita ja varoja, jotka olivat Siperiaan matkustusta varten laitetut valmiiksi.