Syvästi liikutettuna vastasi nuorukainen hänen syleilyänsä, ja kääntyi sitten Stolpen puoleen: "Mutta kuka olet sinä, isäni vanha ystävä ja palvelija'?"
"Minä olen ruotsalainen," vastasi vanhus. "Minä seurasin useat vuodet evesti Sjöstjernaa hänen matkoillansa enkä hänen kuoltuansa voinut muuttaa pois hänen hautansa läheisyydestä. — Mutta jääkää hyvästi, nuori herra! Vanha sydämmeni tykkyi ilosta, kummallakin kerralla nähdessäni teidän kauniin rekattinne. Eihän se nytkään ole kaukana, koska te olette täällä. Jos tuli on tornistamme valaissut teitä tänä myrskyisenä yönä, niin kuolen nyt toista vertaa mieluummin."
"On todellakin, valo täältä on ohjannut minua ja koko ruotsalaista laivastoa," virkkoi Sjöstjerna. "Jos se ei olisi valaissut meitä, niin luultavastikin olisimme joutuneet karille, sillä me olisimme sitä etsineet etelämmästä."
Silloin oikaisi vanhus vartalonsa ja kummallinen hymy levisi hänen kivikoville kasvoillensa. Hän löi nuorta meriupseeria voimakkaasti olalle ja sanoi: "Herra, nythän olen kuitenkin vanhoilla päivilläni tehnyt isänmaalleni hyvän työn, ja olkoon se elämäni viimeinen."
"No niin," sanoi Sjöstjerna, "seuraa nyt minua rekatilleni! Minä olen kuullut koko jutun kreivin vilpillisistä hankkeista." — Terävä ja halveksiva katse lensi ällistyneen ja äänettömän läsnäolijan, kreivi Telepnoff'in puoleen, joka seisoi erikseen muutaman akkunan vieressä — "ja samaten kuin vangitsin sotamiehet, samaten vangitsen parooninkin ja kenen tahdon hänen väestänsä. Sinunkin, Stolpe-ukko."
"Ei, herra," sanoi vartija, "minä olen sanonut teille, että Stolpe ukko on elänyt kylliksi. Nyt on vala rikottu, siksi täytyy hänen kuoleman, sillä muistakaa, herra, se piti rikottaman vasta hänen kuolinhetkenänsä! Sitä paitsi minun pitää jäämän tänne vielä tänä yönä hoitamaan tulta."
Sjöstjernaa huoletti. "Siinä olet oikeassa, vanhus," sanoi hän; "tornisi valo on tänä yönä laivastollemme välttämätön."
"Niin, senpä tähden jäänkin," sanoi Stolpe. "Mutta minä tarvitsen auttajankin," jatkoi hän. "Siksi pyydän saada tämän venäläisen herran." — Hän osoitti kreiviin. — "Käsitänpä hyvin kyllä, ett'ei semmoista herraa päästetä irki ennen aikaansa asiaa ilmoittamaan ja hätärytyä Hiidenmaalla nostamaan. Mutt'ei teidän tarvitse ottaa häntä mukaanne. Sallikaa Stolpen häntä vartijoita! Voitte olla varma siitä, ett'en häntä päästä."
Sjöstjerna mietti. Kreivi astui esiin, pelon tuskasta vavisten. "Mikä on tarkoituksenne, kapteeni Sjöstjerna?" kysyi hän. "Tahdotteko viedä minun vankina mukananne? Eli panetteko tämän ukon minua täällä vartijoitsemaan? Sallikaa minun mieluummin valita jälkimmäinen. Siinä tapauksessahan pääsen vapaaksi huomenna varhain. Silloin minä sinun kelpo lailla palkitsen, ukkoseni."
Nyt hymyili vanha Stolpe toisen kerran. Mutta tämä hänen hymynsä oli hirmuinen. Siinä kuvastihe semmoinen iva, joka peloitti kreiviä niin että hän rupesi pyytämäänsä katumaan. Mutta Sjöstjerna suostui siihen.