»Löytyikö toinen kuula?» kysyi hän.
Flambeau säpsähti hiukan.
»Ei minun muistaakseni», sanoi hän.
»Jatkakaa! Jatkakaa! Jatkakaa!» huusi Brown yhä kiivaammin tavattoman uteliaisuuden vallassa. »Älkää pitäkö minua epäkohteliaana. Antakaapa minun miettiä tätä hetkisen.»
»Hyvä», sanoi Flambeau nauraen ja lopetti oluensa.
Hiljainen tuulenhenki heilutteli puiden puhkeavia oksia ja toi taivaalle vaaleanpunaisia ja valkeita pilviä, jotka tuntuivat tekevän sen sinisemmäksi ja koko värikkään ympäristön oudommaksi. Ne olivat kuin keruubeja, jotka lensivät kotiin jonkunlaiseen taivaalliseen lastenkamariin. Linnan vanhin torni, Lohikäärme-torni, seisoi siinä yhtä omituisena kuin oluttuoppi, ja yhtä kodikkaana. Mutta tornin takana kimmelsi metsä, jossa mies oli maannut kuolleena.
»Kuinka tuolle Hedwigille sitten kävi?» kysyi pappi viimein.
»Hän on naimisissa kenraali Schwartzin kanssa», sanoi Flambeau. »Epäilemättä olette te kuullut hänen elämänurastaan, joka oli hyvin romanttinen. Hän oli kunnostautunut jo ennen urotöitään Sadowan ja Gravelotten luona. Todella kehosi hän rivistä, mikä on hyvin tavatonta pienimmissäkin Saksan…»
Isä Brown oikasihe äkkiä:
»Kohosi rivistä!» huusi hän ja suipensi suutaan kun viheltääkseen. »Hyvä, hyvä! Mikä omituinen juttu! Mikä omituinen tapa murhata mies; mutta minä luulen, että se oli ainoa mahdollinen. Mutta ajatella niin kärsivällistä vihaa…»