Tämän kestäessä oli hän kontaten saanut hattunsa käsiinsä ja tehnyt sen yli pienen, nytkähtävän kumarruksen aivan kuin sillä korjatakseen kaikki.
»En ole oikein käsittänyt teitä», vastasi tiedemies kylmänkiihkeällä tavallaan. »Luulen, että te olette erehtynyt huoneista. Minä olen tohtori Hood ja minun tehtäväni on melkein kokonaan kirjallista ja kasvattavaa laatua. On kyllä totta, että poliisi on joskus kysynyt neuvoani erittäin omituisissa ja tärkeissä asioissa, mutta…»
»Oh, tämä asia on mitä tärkein», keskeytti Browniksi kutsuttu pikku mies. »Niin, hänen äitinsä ei tahtoisi antaa hänen mennä kihloihin.» Ja hän nojautui taaksepäin tuolissaan säteillen tyytyväisyyttä.
Tohtori Hoodin kulmakarvat olivat rypistyneet synkistyen, mutta silmissä niiden alla kiilteli jotain, mikä saattoi olla kiukkua tai huvia. »Kuitenkaan», sanoi hän, »en ole ymmärtänyt täydellisesti.»
»Nähkääs, he aikovat mennä naimisiin», sanoi pappislakkinen, »miss Maggie Mac-Nab ja nuori Todhunter tahtovat mennä naimisiin. No, mikä sitten on tärkeämpää kuin se?»
Suuren Orion Hoodin tieteelliset voitot olivat riistäneet häneltä paljon, muutamat sanovat terveyden, toiset Jumalan; mutta ne eivät olleet täydellisesti riistäneet häneltä käsitystä naurettavasta. Avomielisen papin viime esityksen aikana päästi hän hillityn naurahduksen ja asettautui nojatuoliin tutkivan lääkärin irooniseen asentoon.
»Mr Brown», sanoi hän harvakseen, »siitä on tasan neljätoista ja puoli vuotta, kun minua persoonallisesti pyydettiin käsittelemään persoonallista probleemia: se oli silloin kun Ranskan presidenttiä yritettiin myrkyttää Lord Mayorin päivällisillä. Nyt on, ymmärtääkseni, kyseessä, onko eräs teidän ystävistänne, nimeltä Maggie, toivottava morsian eräälle hänen ystävälleen nimeltä Todhunter. Hyvä, mr Brown, minä olen urheilija. Minä ryhdyn asiaan. Tahdon antaa Mac Nabin perheelle parhaita neuvojani, yhtä hyviä kuin annoin Ranskan presidentille ja Englannin kuninkaalle, — ei, parempia, neljätoista vuotta parempia. Minulla ei ole mitään muuta tekemistä tänään iltapäivällä. Kertokaapa minulle tarinanne.»
Pieni Brown niminen pappi kiitti häntä kuvaamattomalla lämmöllä, vaikkakin omituisen yksinkertaisella tavalla. Tuntui melkein siltä kuin olisi hän kiittänyt jotain vierasta tupakkahuoneessa, vaivattuaan häntä pyytämällä tulitikkuja tai kuin kiittäisi hän Kew Garden'in hoitajaa siitä, että tämä oli lähtenyt hänen kanssaan niitylle hakemaan neliapilalta. Pidettyään väliä tuskin puolipisteen verran, aloitti pikku mies kertomuksensa:
»Mainitsin teille, että nimeni on Brown, ja se se todella onkin, ja minä olen pappina siinä pienessä katolisessa kirkossa, jonka luulen teidän varmasti nähneen noiden säännöttömien katujen toisella puolen, missä kaupunki päättyy pohjoiseen päin. Viimeisen ja harvimmin rakennetun varrella näistä kaduista, jotka kulkevat meren rantaa pitkin kuin rantasulut, asuu hyvin kunniallinen, mutta aika kiivasluontoinen jäsen minun seurakunnassani, Mac Nab niminen leski. Hänellä on tytär ja hän vuokraa huoneita, ja hänen ja hänen tyttärensä, sekä lesken ja asukkaiden välillä — — niin, uskallanpa väittää, että molemmin puolin on paljon sanomista. Nykyään on hänellä vain yksi asukas, tuo Todhunter niminen nuorimies; mutta hänestä on ollut paljon enemmän vastusta kuin kaikista muista yhteensä, sillä hän tahtoo mennä naimisiin talon nuoren neidin kanssa.»
»Ja talon nuori neiti», kysyi tohtori Hood, hiljaisuudessa hyvin huvitettuna, »mitä tahtoo hän?»