»Hän palasi samaa tietä yhtä salaperäisesti ja ovi sulkeutui taas hänen jälkeensä. Olin jo aikeissa kiivetä aidan yli ja seurata häntä, kun muistin, että salapoliisi-into, joka oli houkutellut minut seikkailuun, oli jokseenkin sopimaton arvolleni, ja että minä vankilan alijohtajana ollen pidin jo kaikkia kortteja käsissäni. Olin juuri kääntymäisilläni pois, kun yössä alkoi kuulua uutta melua. Jossain ylemmässä kerroksessa aukeni ikkuna, mutta juuri talon nurkan takana, niin etten minä saattanut nähdä sitä, ja tavattoman selvä ääni kuului huutelevan pihalle kysyen, missä Lordi Falconroy oli, sillä häntä ei löytynyt mistään huoneesta talossa. Siitä äänestä ei voinut erehtyä. Minä olin kuullut sen monelta poliittiselta puhujalavalta ja monessa johtokunnan kokouksessa; se oli Ireton Todd itse. Muutamat toiset näyttivät menneen alempien ikkunoiden tai portaiden luo, ja huutelivat hänelle, että Falconroy oli mennyt kävelylle Pilgrim's Pondille päin noin tunti sitten, eikä hänestä ei sittemmin ollut näkynyt merkkiäkään. Silloin huusi Todd kovasti, 'Hyvä Jumala', löi ikkunan rajusti kiinni ja minä kuulin hänen jymistävän sisäportaita alas. Palautuen varhaisempaan, järkevämpään päätökseeni kiiruhdin pois kohta alkavan yleisen etsinnän tieltä, ja palasin tänne hiukan yli yhdentoista.»
»Nyt pyydän teitä muistelemaan tuota pientä perheuutista, joka teistä näytti olevan niin tuskastuttavan vailla mielenkiintoa. Jos vanki ei säästänytkään laukaustaan Toddia varten, niinkuin asia nähtävästi onkin, on pikemmin luultavaa, että hän säilytti sitä lordi Falconroyta varten ja näyttääpä siltä kuin olisi hän saanut tehtävänsä toimitetuksi. Eipä juuri ole sopivampaa ampumapaikkaa kuin tuon lammen omituisesti muodostunut ympäristö, jossa maahan paiskautunut ruumis vaipuu paksun mudan läpi mittaamattomaan syvyyteen. Otaksukaamme siis, että leikkotukkainen ystävämme tulikin tappamaan Falconroyn eikä Toddin. Mutta, kuten minä jo olen huomauttanut, on olemassa monta syytä, joitten takia moni Amerikassa haluaisi tappaa Toddin. Mutta ei ole olemassa mitään syytä, minkä vuoksi joku amerikkalainen haluaisi murhata äsken maahan tulleen englantilaisen lordin, paitsi tuota yhtä, hienoston lehdessä mainittua seikkaa — että lordi osoittaa huomiota miljoonatytölle. Meidän leikkotukkainen ystävämme on kai, huonosti sopivista vaatteistaan huolimatta, kosijaksi pyrkivä.»
»Minä käsitän, että tuo viittaus tuntunee teistä sorahtavalta, vieläpä koomilliseltakin, mutta tehän olette englantilainen. Se kuulostaa teistä samanlaiselta kuin jos kerrottaisiin, että Canterburyn arkkipiispan tytär menee naimisiin St. Georgessa, Hannover Squarella, vapaalle jalalle päästetyn kadunlakaisijan kanssa. Te ette voi arvostella oikein meidän etevimpien kansalaistemme nousemis- ja pyrkimishalua. Te näette edullisen näköisen, harmaatukkaisen miehen seurustelupuvussa astelevan jokseenkin tärkeän näköisenä, Te saatte kuulla, että hän on valtion tukipylväitä, ja te kuvittelette, että hänellä on rikas isä. Te erehdytte. Te ette voi käsittää, että hän muutamia harvoja vuosia sitten on ollut pidätettynä tai yhtä hyvin vankilassa. Te ette ota huomioon meidän kansallista vireyttämme ja kohoamiskykyämme. Useat meidän vaikutusvaltaisimmista kansalaisistamme eivät ainoastaan ole kohonneet asemaansa äskettäin, vaan kohonneet jokseenkin myöhään elämässään. Toddin tytär oli jo täyttänyt yhdeksäntoista vuotta, kun hänen isänsä laski perustuksen omaisuudelleen, niin ettei siinä, että hänen tyttärellään olisi halpa-arvoinen mielitietty, ole mitään mahdotonta; eikä myöskään siinä, että tyttö on kiintynyt häneen, niin kuin luulen asioitten olevan lyhtypuuhasta päättäen. Jos niin on, on lyhtyä kantava käsi kai yhteydessä pyssyä pitelevän käden kanssa. Tästä asiasta, sir, tulee aika melu.»
»No», sanoi pappi kärsivällisesti, »ja mitä teitte te sitten?»
»Minä arvelen, että te pahastutte», vastasi Usher, »sillä minä tiedän, että te ette saata hyväksyä tieteen tehtävää näissä asioissa. Minä olen noudattanut suurta hienotunteisuutta tässä asiassa, ehkäpä suuremmassakin määrässä kuin oikeastaan olin halukas. Ja minä, arvelin, että nyt oli sopiva tilaisuus käyttää todistajana tuota 'sielunmittaria', josta olen kertonut. Minun mielipiteeni mukaan ei tuo kone voi valehdella.»
»Kone ei voi valehdella», sanoi isä Brown, »eikä voi sanoa totuuttakaan.»
»Tässä tapauksessa se sanoo, kuten teille näytän», jatkoi Usher luottavasti. »Minä asetin huonosti puetun miehen mukavaan tuoliin ja kirjoitin sanoja pahvipalaselle. Kone ilmaisi vain hänen valtasuonensa toiminnan muutokset, ja minä tarkkasin hänen oloaan. Koko taito on siinä, että otaksuttuun rikokseen viittaavia sanoja sekoitetaan sanoihin, jotka ovat yhteydessä jonkun aivan toisen asian kanssa, kuitenkin sellaisiin sanoihin, joilla on aivan luonnollinen yhteys. Tällä lailla kirjoitin minä sanat haikara, kotka ja pöllö, ja kun minä kirjoitin haukka [haukka = falcon], oli hän hyvin levoton. Mutta kun minä aloin piirtää r:ää sanan loppuun, hyppeli kone aivan. Kellä muulla tässä valtakunnassa olisi mitään syytä vavahtaa kuullessaan sellaisen äsken tulleen englantilaisen nimen kuin Falconroy, paitsi sillä miehellä, joka ampui hänet? Eikö tämä ole parempi vahvistus kuin lörpöttelevän todistajajoukon antama: luotettavan koneen todistus?» — »Te unohdatte kuitenkin», huomautti hänen toverinsa, »että epäluotettava kone on ohjannut tuota luotettavaa konetta.»
»Mitä te tarkoitatte?» kysyi salapoliisi.
»Minä tarkoitan ihmistä», sanoi isä Brown, »epäluotettavalta konetta minkä tunnen. En tahdo olla epäkohtelias enkä luule, että te pitäisitte sanaa 'ihminen' loukkaavana, tai epätarkkana määritelmänä itsestänne. Te sanotte tarkanneenne hänen käytöstään, mutta kuinka voitte tietää, olivatko huomionne oikeita? Te sanoitte, että sanojen pitäisi tulla esiin luonnollisesti, mutta mistä te tiedätte, että te kirjoititte ne luonnollisesti? Mikä todistaa, ettette tekin ollut kiihoittunut? Teidän valtasuoneenne ei oltu yhdistetty konetta.»
»Minä sanon teille», huusi amerikkalainen hyvin kiihkeästi, »että minä olin kylmä kuin kurkku.»