»Kylläkin», vastasi epäilevä merenkävijä, »mutta tietänette kai, kuinka monta noista vanhoista legendoista on tehty vanhojen kuvien mukaan. Muuten se ei ole ainoa vanha tarina. Faushaw, joka pitää tällaisista seikoista, voi kertoa toista muunnelmaa näistä jutuista, vieläpä paljon kauheampaakin. Eräs tarina uskottelee, että onneton esi-isäni iski espanjalaisen kahtia, ja sehän sopii myöskin tuohon kauniiseen kuvaan. Toinen ilmoittaa kohteliaasti, että meidän perheellämme oli linna, täynnä käärmeitä ja se selittää tavallaan nuo pienet, koukeroiset viivat. Kolmannessa selityksessä arvellaan, että tuo mutkainen juovat laivan kuvassa olisi aivan tavallinen salama. Tämäkin jo, vakavasti ajatellen, osoittaa kuinka epäluotettavia nuo tarinat ovat.
»Mitä, mitä te tarkoitatte?» kysyi Faushaw.
»On sattumalta niin», vastasi isäntä kylmästi, »ettei yhdessäkään niissä meidän perhettämme kohdanneissa haaksirikoissa, jotka minä tunnen, ole ollut ukkosta, eikä salamaakaan?»
»Oho!» sanoi isä Brown ja hyppäsi alas pieneltä pöydältä.
Syntyi taas hiljaisuus, jonka kestäessä he kuulivat virran yhtämittaa kohisevan, sitten sanoi Faushaw epäilevällä, ehkäpä pettyneellä äänellä.
»Te siis väitätte, ettei kertomuksissa palavasta linnasta ole mitään perää?»
»Onhan siitä kertomuksia, tietysti», sanoi amiraali kohautellen olkapäitään, »ja muutamat niistä, en voi kieltää sitä, näyttävät aika hyvin tekaistuilta. Joku on nähnyt liekkejä täältäpäin kulkiessaan kotiinsa metsän läpi, ja joku lammaspaimen sisämaan ylängöillä luuli näkevänsä liekin leimuavan Pendragonin linnan tornin yläpuolella. Sumuinen multamöhkäle, niin kuin tämä mitätön saari, on kai viimeinen paikka, jossa tulee ajatelleeksi tulipalon vaaraa.»
»Mikäs tuo tuli on, tuolla toisella puolen?» kysyi isä Brown äkkiä, ystävällisesti viitaten metsää kohti joen vasemmalla rannalla. He joutuivat kaikki hiukan pois tasapainostaan, ja Faushaw'n, jolla oli herkin mielikuvitus, oli hiukan vaikea palata siihen, kun hän hän näki pitkän, hoikan sinertävän savupatsaan nousevan hiljaa illan sammuvaa valoa kohti.
Pendragon puhkesi taas ylenkatseelliseen nauruunsa. »Mustalaisia», sanoi hän. »Niitä on kuljeksinut täällä koko viikon. Hyvät herrat, päivällinen odottaa», ja hän kääntyi ympäri, aivan kuin astuakseen taloon.
Mutta Faushaw'n vanha taikausko oli yhä hereillä, ja hän sanoi nopeasti: »Mutta amiraali, mitä on tuo sihisevä ääni aivan lähellä saarta? Se muistuttaa tulta hyvin paljon.»