»Kuinka hirveää!» sanoi isä Brown katsellen ympärilleen muka hämmästyneen näköisenä, »minä olen kaatanut miehen.»
Hän seisoi hetken aikaa pää etukumarassa, aivankuin tähystellen tai kuunnellen, ja rupesi sitten juoksemaan kohti tornia, vetäen letkua yhä perässään. Torni oli tarkkaan suljettu, mutta sen ulkopiirteet olivat omituisen sumeat.
»Teidän jokisumullanne», sanoi hän, »on omituinen haju.»
»Niinpä tosiaan», huusi Faushaw, joka oli hyvin kapea. »Mutta ettehän arvele…»
»Minä arvelen», sanoi isä Brown, »että joku amiraalin tieteellisistä ennustuksista toteutuu tänä yönä. Tämä tarina loppuu savuun.»
Kun hän puhui, näytti hyvin kaunis punertava tuli puhkeavan kukkaan kuin jättiläisruusu, mutta sitä seurasi rätisevä, paukkuva melu, joka muistutti paholaisen naurua.
»Hyvä Jumala! Mitä tämä on?» huusi sir Cecil Faushaw.
»Se on palavan tornin merkki», sanoi isä Brown lähettäen veden letkustaan suihkuamaan punaisen täplän keskustaan.
»Olipa onni, ettemme menneet nukkumaan!» huusi Faushaw. »Minä luulen, ettei se pääse leviämään taloon.»
»Muistakaapa», sanoi pappi rauhallisesti, »että aita, joka olisi saattanut johdattaa sen sinne, on hakattu pois.»