Tuli sähisi ja puuskutti yhä enemmän, kuin otus, jota kuristetaan, ja pieneni pienenemistään ruiskujen ja ämpäreiden vesitulvan vaikutuksesta, mutta isä Brown katseli sitä yhä puhettaan jatkaessaan.
»Jos nyt olisi aamu, pyytäisin tuota nuorta neitiä katsomaan kiikarilla virran suuta. Hän saattaisi nähdä jotain, mikä kiinnittäisi hänen mieltään: merkin laivasta, tai herra Walter Pendragonin palaamassa kotiin, ja ehkäpä merkin miehen puolikkaastakin, sillä vaikka hän varmasti on pelastettu tällä hetkellä, on hän hyvin saattanut kahlata maihin. Hän on hädin tuskin välttänyt toisen haaksirikon, eikä olisi millään päässyt siitä, jollei tyttö olisi ollut kyllin järkevä epäilläkseen amiraalin sähkösanomaa ja tullut tänne odottamaan sulhastaan. Älkäämme ruvetko puhumaan vanhasta amiraalista. Älkäämme ruvetko puhumaan öistään. On kyllin sanoa, että jos tuo torni, pihkoitteen ja tervoineen, milloin hyvänsä tosiaan syttyisi palamaan, näyttäisi liekki etäämpää rannikkomajakan kaksoisvalolta.»
»Ja sen vuoksi», sanoi Flambeau, »kuolivat isä ja veli. Tarinan ilkeä setä oli saamaisillaan koko perinnön.»
Isä Brown ei vastannut, eikä ruvennut puhumaan ennenkuin he kaikki olivat turvassa sikarilaatikon ympärillä jahdin kajuutassa. Hän piti silmällä, että pettävä tuli sammutettiin. Sen jälkeen hän kieltäytyi viipymästä, vaikka hän juuri kuuli nuoren Pendragonin, innostuneen joukon saattamana, tulevan marssien virran pengertä ylös. Isä Brown oli saattanut — jos romanttinen uteliaisuus olisi saanut vallan hänessä — ottaa vastaan laivurin ja nuoren tytön yhdistyneet kiitollisuuden osoitukset. Mutta väsymys oli vallannut hänet uudelleen ja hän säpsähti vain silloin, kun Flambeau äkkiä huomautti hänelle, että hän oli pudottanut sikarin tuhkaa housuilleen.
»Se ei ole sikarin tuhkaa», sanoi hän väsyneesti. »Se johtuu tulipalosta, mutta sitä te ette ajattele, koska te aina poltatte sikareja. Sillä lailla minä juuri rupesin hiukan epäilemään tuota karttaa.»
»Tarkoitatteko Pendragonin karttaa Tyynen meren saarista?» kysyi
Faushaw.
»Te luulitte, että se oli Tyynen meren saarien kartta», vastasi Brown. »Mutta jos sulka on kivettymien ja korallipalasten joukossa, luulee jokainen, että sekin on harvinaisuus. Pankaa sama sulka nauhojen ja tekokukkien yhteyteen, ja jokainen luulee, että se kuuluu naisen hattuun. Pankaa sama sulka mustepulloon, kirjan ja kirjoituspaperin ääreen ja useimmat vannoisivat nähneensä sulkakynän. Niin näitte tekin karttalehden troopillisten lintujen ja äyriäisten keskellä ja luulitte, että se oli Tyynen meren saarten kartta. Se oli tämän joen kartta.»
»Mutta kuinka te sen tiedätte?» kysyi Faushaw.
»Minä näin kallion, jota te sanoitte lohikäärmeen näköiseksi, ja toisen
Merlinin näköisen, ja…»
»Te olette nähtävästi huomannut kaikenlaista, kun me purjehdimme sisään», huusi Faushaw. »Me luulimme, että te olitte aivan omissa ajatuksissanne.»