»Minä olin merisairas», sanoi isä Brown yksinkertaisesti. »Minä voin kamalan pahoin. Mutta pahoinvointi ei ole samaa kun näkemättömyys.» Ja hän sulki silmänsä.
»Luuletteko, että monikaan olisi nähnyt mitä te näitte?» kysyi
Flambeau. Hän ei saanut vastausta: isä Brown oli nukahtanut.
RUMPUJEN JUMALA
Oli kylmähkö ja autio iltapäivä syystalvella, jolloin päivän valo on pikemmin hopeaa kuin kultaa, tai tinaa pikemmin kuin hopeaa. Jos kylmissä virastoissa ja vierashuoneissa oli kolkkoa, niin vielä kolkompaa oli Essexin matalilla rannikkoseuduilla, missä yksitoikkoisuus oli kaikkein painostavin, sillä sen keskeyttivät vain hyvin pitkien välimatkojen päässä seisovat katulyhdyt, jotka eivät näyttäneet niinkään sieviltä kuin puut, tai joku puu, joka näytti rumemmalta kuin katulyhty. Äsken satanut hieno lumi oli puoleksi sulanut ohuiksi suikaleiksi, joten se näytti lyijyiseltä pikemmin kuin hopeaiselta, kun pakkasen puristin oli taas hyydyttänyt sen. Tuoretta lunta ei ollut satanut, mutta ohut juova vanhaa lunta reunusti rantapengertä aivan samaan suuntaan kuin veden kalpea vaahtoviiva.
Meren kaitainen kylmä viiru näytti sinipunervalta, niinkuin suoni paleltuneessa sormessa. Penikulman matkojen päässä, edessä ja takana, ei ollut ainoatakaan elävää olentoa, lukuunottamatta kahta, reippaasti astelevaa jalkamiestä, joista toisella oli paljon pitemmät jalat, ja joka harppasi paljon pitemmin askelin kuin toinen.
Aika ja paikka ei ollut oikein sopiva loma-ajan viettoon, mutta isä Brownilla oli harvoin loma-aikaa, ja hänen täytyi ottaa se, milloin vain sai. Mutta hän vietti sen mieluimmin, jos oli mahdollista, yhdessä vanhan ystävänsä Flambeaun, entisen rikollisen ja entisen salapoliisin kanssa. Papin mieleen oli juolahtanut käydä täällä entisessä Cobholen seurakunnassaan ja hän oli menossa luoteiseen päin rannikkoa pitkin.
Käveltyään eteenpäin kilometrin tai pari, huomasivat he, että rannikko alkoi täydellisesti patoutua, muodostaen kuin jonkunmoisen rintavarustuksen. Rumat katulyhdyt harvenivat harvenemistaan tullen yhä koristeellisemmiksi, pysyen silti yhtä rumina. Puoli kilometriä kauempana hämmästytti isä Brownia ensiksi pieni, sekava ryhmä kukattomia kukkaruukkuja, joita peittivät matalat, litteät, sameaväriset kasvit. Ne muistuttivat vähemmän puutarhaa kuin kuviokasta kivitystä, pehmeitten, luikertelevien polkujen välissä, joita koristivat käyräselkäiset penkit. Hän tunsi ilmassa heikkoa rantakaupungin hajua, jota hän ei juuri olisi kaivannut, ja, katsellessaan eteenpäin rintavarustusta pitkin meren rannalla, näki hän sellaista, mikä asetti asian kaiken epäilyksen ulkopuolelle. Harmaassa etäisyydessä kohosi kylpypaikan suuri huvimaja, kuin jättiläismäinen, kuusijalkainen tatti.
»Minä arvelen», sanoi isä Brown kääntäen pystyyn palttoonsa kauluksen ja kiertäen villaisen huivin tiukemmalle kaulansa ympäri, »että me olemme jonkun huvipaikan läheisyydessä.»
»Minä pelkään», vastasi Flambeau, »että se huvipaikka on sellainen, jonne ihmisiä nyt juuri ei huvita tulla. He koettavat elähdyttää paikkaa talvellakin, mutta se ei koskaan onnistu paitsi Brightonissa ja muissa tunnetuissa kylpypaikoissa. Tämä on kai Seawood — Lordi Pooley'n yritys. Hän toimitti sinne sisilialaisia laulajia joulun aikoihin, ja kerrotaan, että täällä pidettäisiin suuret nyrkkeilykilpailut. Mutta he tulevat paiskaamaan mereen koko lahon laitoksen, tämä paikkahan on yhtä hylätty kuin harhautunut rautatievaunu.»
He olivat tulleet suuren huvimajan katon alle ja pappi katseli ylöspäin uteliaisuuden vallassa, joka tuntui hiukan omituiselta, pää kallellaan kuin linnulla. Se oli tavallinen, tarkoitukseensa nähden liian kirjava rakennus, litteäkattoisen kappelin tai kunniakatoksen näköinen, paikoittain kullalla koristeltu ja kuuden, maalatusta puusta tehdyn pilarin kannattama ja asetettu noin viiden jalan päähän rannasta puiselle, pyöreälle, rummuntapaiselle jalustalle Mutta lumen ja kullan yhtymässä oli jotain omituista ja teennäistä, mikä kiinnitti Flambeaun ja hänen ystävänsä huomiota jollain käsittämättömällä tavalla. Vaikutus oli heidän mielestään samalla kertaa taiteellinen ja outo.