»Kuka te ole…», huusi Musta Ned raivostuneena.
»Minun nimeni on Pooley», vastasi toinen, kunnioitettavan kylmästi. »Minä olen järjestystoimikunnan sihteeri ja minä neuvon teitä jättämään tämän huoneen paikalla.»
»Kukas toi mies on?» kysyi musta urheilija, osoittaen halveksivasti pappia.
»Minun nimeni on Brown», vastasi tämä. »Ja minä neuvon teitä heti paikalla lähtemään maasta.»
Kilpailija seisoi tuijottaen muutaman sekunnin ja sitten, Flambeaun ja muitten suureksi hämmästykseksi astui ulos, heittäen oven jyrähtäen kiinni jälkeensä.
»No», sanoi isä Brown, pörröttäen tomuista tukkaansa. »Mitä te sanotte
Leonardo da Vincistä? Kaunis italialainen pää.»
»Kuulkaas», sanoi lordi Pooley. »Minä olen luottanut sangen paljon teidän sanoihinne. Minä toivo' että te kertoisitte minulle enemmän tästä.»
»Olette aivan oikeassa, mylord», vastasi Brown. »Se kertominen ei vie pitkiä aikoja!»
Hän pani pienen, nahkakantisen kirjan päällystakkinsa taskuun. »Minä luulen, että me kaikki tiedämme, mitä tämä merkitsee, mutta tarkastakaapa olenko minä; oikeassa. Tuo neekeri, joka juuri lähti ulos, on maailman vaarallisimpia miehiä, sillä hänellä on eurooppalaisen aivot ja ihmissyöjäin vaistot. Hän on muodostanut siitä, mikä ennen oli noitten raakalaisten keskinäistä verenvuodatusta, nykyaikaisen, tieteellisillä perusteilla lepäävän salaisen murhaajajärjestön. Hän ei tiedä, että minä tiedän sen, vaikka minä en voikaan sitä todistaa.»
Syntyi hiljaisuus ja pikku mies jatkoi taas: