* * * * *
Kevään liekki oli hulmahtanut ilmi Seawoodissa, täyttäen sen rannikot perheillä ja kylpypuuhilla, kiertelevillä saarnamiehillä ja neekeri-ilveilijöillä, ennenkuin molemmat ystävämme näkivät sen taas, kauan sen jälkeen kuin tuon omituisen salaisen seurueen takaa-ajo oli loppunut. Mutta heidän aikeittensa salaisuus sammui joka tapauksessa heidän mukanaan. Hotellinomistaja löydettiin kuolleena ajelehtimassa meressä, niinkuin levä. Hänen oikea silmänsä oli rauhassa sulkeutunut, mutta vasen oli ammollaan ja läikkyi kuin lasi kuunvalossa. Musta Ned oli yllätetty penikulman päässä sieltä ja hän oli tappanut kolme poliisia vasemmalla nyrkillään. Jälelle jäänyt upseeri oli hämmästynyt, tai oikeastaan pelästynyt — ja neekeri oli livistänyt tiehensä. Mutta tämä riitti lietsomaan tuleen kaikki englantilaiset sanomalehdet, ja parin kolmen kuukauden aikana oli Britannian keisarikunnan tärkein yritys estää tuon neekeriuroon — joka hän oli kahdessa merkityksessä — pääsemästä pakoon mistään englantilaisesta satamasta. Henkilöt, joiden ulkonäkö hiukankin muistutti häntä, saivat alistua hyvin omituisiin tarkastuksiin: heidän täytyi pestä kasvonsa ennen laivaan astumista, aivankuin kaikilla valkonaamoilla olisi maalatut kasvot. Jokainen neekeri Englannissa asetettiin erikoisen valvonnan alaiseksi ja pakotettiin ilmoittautumaan viranomaisille; lähtevät laivat olisivat mieluummin ottaneet matkaan lohikäärmeen kuin neekerin. Sillä oli huomattu kuinka peloittava, laaja ja vaitelias tuon villin, salaisen seuran voima oli, ja siihen aikaan kun Flambeau ja isä Brown nojasivat rantakaiteeseen huhtikuussa, merkitsi Musta Mies Englannissa jokseenkin samaa, mitä se kerran oli merkinnyt Skotlannissa.
»Hänen täytyy kai yhä olla Englannissa», huomautti Flambeau, »ja sitäpaitsi mainion hyvässä kätkössä. Hänet olisi kai saatu kiinni satamassa, jos hän vain olisi valkaissut kasvonsa».
»Kuten näette, on hän tosiaan taitava mies», sanoi isä Brown puolustellen. »Ja minä olen varma siitä, ettei hän ole valkaissut kasvojaan.»
»Mutta mitä hän sitten tekisi?»
»Minä luulen», sanoi isä Brown, »että hän mustaisi kasvonsa.»
Nojatessaan liikkumattomana kaidepuuhun sanoi Flambeau naurahtaen:
»Hyvä ystävä!»
Isä Brown, joka myöskin nojasi liikkumattomana kaidepuuhun, osoitti sormellaan neekereitä, jotka noetuin kasvoin lauloivat hietikolla.