»Minä olen tullut tapaamaan rouva Bouluoista», vastasi toinen. »Mutta minä en hae häntä kotoa.»
Ja hän nauroi sangen epämiellyttävästi.
»Huvittaako mullistusoppi teitä», kysyi yankee ihmetellen.
»Minua huvittavat mullistukset, ja niitä tulee siellä tapahtumaan», vastasi hänen toverinsa jörösti. »Minun urani on likainen, enkä sitä muuksi väitäkkään.»
Näin sanoen sylkäsi hän lattialle. Tästä teosta huolimatta saattoi kuitenkin heti päättää miehen saaneen gentlemanin kasvatuksen.
Amerikkalainen sanomalehtimies katseli häntä nyt tarkkaavaisemmin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja epäsäännölliset, ja niissä hehkuivat hälventyneitten intohimojen jäljet, muuten olivat ne älykkäät ja tunteelliset. Hänen pukunsa oli halpa ja huolimaton, mutta hänen toisen kätensä pitkässä, hoikassa sormessa oli kallis kantasormus. Hänen nimensä oli James Dalroy, kuten keskustelun jatkuessa ilmeni; hän oli konkurssin tehneen irlantilaisen maaylimyksen poika ja palveli eräässä hienoston lehdessä nimeltä Yhteiskunnan Turva, jota hän halveksi sydämensä pohjasta, reporterina tai jonkunmoisena ikävä sanoa vakoilijana.
Yhteiskunnan Turva ei valitettavasti tuntenut minkäänlaista mielenkiintoa Bouluois'n Darwin-selityksiin nähden, jotka olivat niin innostuttaneet Lännen Auringon päät ja sydämet. Dalroy oli nähtävästi tullut tänne vainuamaan jotain skandaalin alkua, mikä hyvin saattaisi päättyä avioero-oikeudessa, ja joka tällä hetkellä kehkeysi Grey Cottagessa tai Pendragon Parkissa.
Lännen Auringon lukijat tunsivat Sir Claude Championin aivan yhtä hyvin kuin herra Bouluois'n. Samalla tavoin kuin paavin ja Derby-kilpailujen voittajankin; mutta tieto heidän läheisestä tuttavuudestaan olisi Kiddistä tuntunut peräti oudolta. Hän oli kuullut ja kirjoittanut ja väittänyt tuntevansakin sir Claude Championin yhtenä Englannin etevimmistä ja tunnetuimmista pohatoista, suurena urheilijana, joka purjehti jahdillaan maailman ympäri, suurena matkustajana, joka julkaisi kirjoja Himalajasta, poliitikkona, joka hallitsi valitsijakuntaa jonkunmoisen vanhoillis-kansanvaltaisen klubin avulla, ja vielä suurena taiteen, kirjallisuuden ja musiikin harrastajana, ja ennen kaikkea toimivana henkilönä. Sir Claude oli suuremmoinen ilmiö muittenkin kuin amerikkalaisten silmissä. Hänen kaikkikäsittävässä sivistyksessään ja rauhattomassa julkisuudessaan oli jotain renesanssiruhtinaan tapaista; hän ei ainoastaan ollut suuri taiteenharrastaja, vaan innokaskin. Mutta hänessä ei ollut mitään tuosta pintapuolisuudesta, jota tarkoitetaan sanalla dilettante.
Nuo moitteettomat kotkankasvot tummansinisine italialaisine silmineen, jotka usein olivat valokuvatut sekä Yhteiskunnan Turvaa että Lännen Aurinkoa varten, tekivät jokaiseen sen vaikutuksen, että hän oli mies, jota kunnianhimo kalvoi kuin tuli tai sairaus. Mutta vaikka Kidd tiesi koko joukon asioita Sir Claudesta — todellisuudessa paljon enemmän kuin tietää, mistä oli — ei hän hurjimmissa unelmissaankaan olisi uskaltanut yhdistää hienoa ylimystä äsken löydettyyn mullistusopin keksijään, tai arvella, että Sir Claude Champion ja herra John Bouluois olisivat läheisiä ystäviä. Mutta sellainen oli asianlaita Dalroyn ilmoitusten mukaan. Nuo molemmat olivat olleet tovereita koulussa ja yliopistossa, ja vaikka he olivatkin joutuneet aivan erilaisiin yhteiskunnallisiin asemiin, sillä Champion oli suuri maanomistaja ja miljoonamies, kun Bouluois oli vain köyhä oppinut ja viimeaikoihin saakka täysin tuntematon, pysyivät he kuitenkin hyvin läheisissä kosketuksissa toisiinsa. Ja olihan Bouluois'n maja aivan Pendragon-puiston aitauksen ulkopuolella.
Mutta pysyisivätkö molemmat miehet kauemmin ystävinä, se oli vaikea, kiusallinen kysymys. Vuotta tai paria sitten oli Bouluois mennyt naimisiin kauniin, melko etevän näyttelijättären kanssa, jota hän jumaloi samalla aralla ja kömpelöllä tavallaan. Molempien talojen läheisyys oli antanut tuolle sammuneelle suuruudelle tilaisuuden käyttäytyä tavalla, mikä herätti tuskallista ja alhaista huomiota. Sir Claude osasi esiintyä mestarillisesti, ja hän näytti tuntevan sairaalloista iloa häikäilemättömästä vehkeilystä, mikä ei tuottanut hänelle minkäänlaista kunniaa. Pendragonen palvelijat toivat vähä väliä kukkia rouva Bouluois'ille, vaunut ja automobiilit hakivat hänet vähänväliä hänen asunnostaan, tanssiaisia ja naamiaisia pidettiin tuontuostakin linnassa, ja parooni loisti niissä rouva Bouluois'n kanssa, joka oli kuin Rakkauden ja Kauneuden jumalatar turnajaisissa. Samana iltana, jolloin herra Kidd aikoi kuunnella esitystä mullistusopista, oli Claude Champion pannut toimeen ulkoilmaesityksen Romeosta ja Juliasta, jossa hän aikoi näytellä Romeota ja Julian osaa eräs, jonka nimeä on tarpeeton mainita.