"Sir", vastasi kersantti yhtä omituisen kummasteleman näköisenä. "En tosiaankaan tiedä, käykö se päinsä."
"Mitä te tarkoitatte?" kysyi toinen terävästi. "Ettekö ole vanginnut häntä?"
Magnuksen suupielet venähtivät pilkalliseen nauruun ja lähestyvän junan vihellyspilli näytti yhtyvän pilkkaan.
"Me vangitsimme hänet", vastasi kersantti hyvin vakavasti, "juuri kun hän tuli ulos poliisikamarista Highgaten varrelta, jonne hän oli jättänyt isäntänsä rahat poliisipäällikkö Robinsonin säilytettäväksi."
Gilder katseli kamaripalvelijaa mitä suurimman ihmetyksen vallassa.
"Minkä ihmeen takia menettelitte sillä lailla?" kysyi hän Magnukselta.
"Luonnollisesti sen vuoksi, ettei rosvo saisi rahoja", vastasi hän tyynesti.
"Mutta sir Aaronin rahat olisivat kai olleet turvassa hänen oman perheensä huostassa", sanoi Gilder.
Viimeiset sanat hukkuivat vaappuen ja kolisten ohikulkevan junan jyrinään, mutta kaikkien niiden huumaavien äänien läpi, joille tuo onneton talo yhä oli altis, kuului kellomaisella selvyydellä jok'ikinen tavu Magnuksen vastauksesta:
"Minulla ei ole mitään syytä luottaa sir Aaronin perheeseen."