Wilfred huomautti nyt hyvin omituisella äänellä: "Minä itsekin kehoitin
Normania varomaan salamaa."
"Se murhaaja on poissa minun käteni ulottuvilta", sanoi poliisitarkastaja hymyillen.
"Mutta te ette ole hänen", vastasi seppä. "Olkaa varuillanne", ja sitten hän käänsi toiselle leveän selkänsä ja meni sisälle taloon.
Järkkyneen Wilfredin talutti pois isä Brown, joka kohteli häntä ystävällisesti ja vapaasti. "Lähtekäämme tästä kamalasta paikasta, mr Bohun", sanoi hän. "Saanko mennä katsomaan kirkkoanne? Sehän kuuluu olevan Englannin vanhimpia. Katsokaas", lisäsi hän veitikkamaisesti, "mehän tunnemme suurta mielenkiintoa vanhoja englantilaisia kirkkoja kohtaan."
Wilfred Bohun ei hymyillyt, sillä huumori ei ollut hänen vahvoja puoliaan. Mutta hän nyökkäsi innokkaasti, sillä hän oli perin halukas selittämään goottilaisen rakennustaiteen kauneuksia semmoiselle, joka paremmin ymmärsi niitä kuin presbyteriläinen pappi tai ateistinen suutari.
"Olette tervetullut", sanoi hän. "Mennään tältä puolelta sisään." Ja hän meni edellä suuresta sivuovesta portaita ylös. Isä Brown oli pannut jalkansa ensimmäiselle portaalle seuratakseen pappia, kun hän tunsi käden laskeutuvan olkapäälleen. Hän kääntyi ja näki tohtorin tumman, solakan haahmon. Hänen kasvonsa olivat yhä vielä epäilyksien synkentämät.
"Sir", sanoi tohtori jäykästi, "te näytätte tuntevan erinäisiä tähän rumaan juttuun kuuluvia salaisuuksia. Saanko kysyä, aiotteko pitää ne omana tietonanne?"
"Herra tohtori", vastasi isä Brown ystävällisesti hymyillen, "on eräs syy, miksi minun ammattiani harjoittavan henkilön täytyy pitää omana tietonaan asioita, joista hän ei ole varma, nimittäin se, että hänen velvollisuutensa on alati vaieta asioista, silloin kun hän on varma niistä. Jos te nyt arvelette, että olen ollut melkein epäkohteliaan vaitelias teitä tai jotakuta toista kohtaan, olen suostuvainen ilmaisemaan niin paljon kuin oikeuteni suinkin sallivat. Annan teille kaksi hyvin selvää viittausta."
"Antakaahan kuulua, sir", sanoi tohtori jurosti.
"Ensinnäkin", sanoi isä Brown tyynesti, "kuuluu se täysin teidän alaanne. Kysymyksessä on oppi ruumiin ominaisuuksista. Seppä erehtyi — ehkei väittäessään, että isku oli Jumalan taholta lähtöisin, vaan varmasti siinä kun hän sanoi ihmeen aikaansaaneen sen. Ihme on se sikäli, että ihminen itse on ihme monimutkaisine, pahoine ja kuitenkin puolittain sankarillisine sydämineen. Sen voiman, joka musersi tuon pääkallon, tuntevat tiedemiehet sangen hyvin — se on enimmän kiisteltyjä luonnonlakeja."