Hän katseli astiaa, josta hän oli ottanut tuota hopean valkoista jauhetta. Se oli varmasti pieni sokerirasia, yhtä ehdottomasti sokeria varten aiottu kuin samppanjapullo samppanjaa varten. Miksi oli siihen pantu suolaa? Oliko ehkä muita rasioita sokeria varten? Kas, tuossahan oli kaksi aivan täyttä suola-astiaa. Ehkäpä niissä oli jotain muuta ainetta. Hän maistoi sitä. Se oli sokeria. Ja nyt katseli hän mielenkiinto uudelleen heränneenä ympärilleen ravintolassa löytääkseen muita jälkiä tuosta omituisesta tavasta panna sokeria suola-astiaan ja suolaa sokerirasiaan. Lukuunottamatta omituista, tumman nesteen valkoiseen seinäpaperiin jättämää pilkkua, näytti koko huone muuten siistiltä, iloiselta ja hyvin hoidetulta. Hän soitti tarjoilijaa.

Kun tuo olento kiiruhti esiin, tukka pörröllään ja silmät punaisina, sillä hetki oli verrattain aikainen, pyysi salapoliisi, joka ei halveksinut pientä pilaa, häntä maistamaan sokeria ja sanomaan, oliko se hotellin arvon mukaista. Tuloksena oli, että tarjoilija säpsähti ja tuli täysin valveille.

"Teettekö joka aamu vieraillenne tämän kujeen?" kysyi Valentin. "Eikö teistä tuo sukkeluus vaihtaa sokeri suolaan käy vähitellen yksitoikkoiseksi?"

Kun pilkka sai tämän selvemmän muodon, vakuutti tarjoilija, että laitoksen tarkoituksena tosiaan ei ollut sallia mitään niin sopimatonta. Sen täytyi johtua jostain omituisesta erehdyksestä. Hän otti sokerirasian käteensä ja katseli sitä. Hän tarttui suola-astiaan, katseli sitä ja hänen ilmeensä muuttui yhä sekavammaksi. Lopuksi pyysi hän aivan äkkiä anteeksi, kiiruhti pois ja palasi muutaman minuutin kuluttua isännän seurassa. Hänkin tutki ensin sokerirasiaa, sitten suola-astiaa ja hänkin näytti joutuvan hämilleen.

Äkkiä innostui tarjoilija niin, että tuskin sai sanaa suustansa.

"Minä luulen", änkytti hän, "minä luulen varmaan, että sen tekivät nuo molemmat papit."

"Mitkä molemmat papit?"

"No", sanoi tarjoilija. "Nuo papit, jotka paiskasivat sopan seinään."

"Paiskasivat sopan seinään?" toisti Valentin, vakuutettuna, että sanontatapa oli jollain lailla kuvaannollinen.

"Niin", sanoi tarjoilija innokkaasti ja osoitti vaaleassa seinässä olevaa tummaa pilkkua. "Paiskasivat sopan tuohon seinään."