"Liittikö hän ruumiiseen toisen pään!" huudahti O'Brien tuijottavin silmin. "Minkä pään? Päitä ei kasva puissa, vai kuinka?"
"Ei", vastasi isä Brown käheästi. "Niitä kasvaa vain yhdessä paikassa, niitä kasvaa giljotiinin korissa, jonka vieressä poliisipäällikkö Aristide Valentin seisoi noin tuntia ennen murhaa. Oi, ystäväni, kuunnelkaapa sanojani vielä silmänräpäys, ennenkuin revitte minut kappaleiksi. Valentin on kunnon mies, jos kunnon mieheksi voi sanoa sitä, joka on tullut hulluksi hyvin epäilyttävästä aiheesta. Ettekö koskaan ole lukeneet tuon miehen kylmistä, harmaista silmistä, että hän oli hullu? Hän oli valmis tekemään mitä hyvänsä hävittääkseen sen, mitä hän sanoi "ristin taikauskoksi". Sitä varten on hän taistellut, kieltäytynyt ja vihdoin murhannut. Brayne oli tähän saakka siroitellut miljooniaan niin monelle lahkolle, etteivät ne paljoakaan vaikuttaneet kokonaisuuden tasapainoon. Mutta nyt oli Valentin saanut kuulla sellaisen huhun, että Brayne, niinkuin moni muukin horjuva epäilijä, oli alkanut kallistua meidän puolellemme, ja se oli jotain toista. Brayne olisi antanut aarteittensa kultavirran tulvia Ranskan rutiköyhälle ja taistelunhaluiselle kirkolle, hän tukisi siis varmasti sellaisiakin kansalliskiihkoisia lehtiä kuin "La Guillotine". Taistelu oli jo alkanut, ja fanaatikko tulistui tulistumistaan vaaraa ajatellessaan. Hän päätti tappaa miljoonamiehen ja hän teki sen juuri silloin kun saattoi odottaakin että suurin salapoliiseista tekisi ainoan rikoksensa. Jonkin rikostieteellisen syyn varjolla anasti hän Beckerin pään ja vei sen kotiinsa asiapaperisalkussaan. Hän ryhtyi sitten Braynen kanssa tuohon väittelyyn, jonka loppua lordi Galloway ei kuullut. Sitten menivät molemmat herrat muurien ympäröimään puutarhaan. Valentin johti keskustelun miekkailuun, käytti sapelia ja muutamia kuivia oksia havaintovälineinä ja…"
Arpikas Ivan hyppäsi pystyyn:
"Te olette järjiltänne!" huusi hän. "Te menette kohta isäntäni luo, vaikka minun täytyisi…"
"Minä ajattelin juuri tehdä niin", sanoi Brown synkästi. "Minun täytyy kehoittaa häntä ripittämään itsensä j.n.e."
Ajaen Brown parkaa edessään kuin panttivankia, tai uhria, syöksyivät nyt kaikki Valentinin hiljaiseen työhuoneeseen.
Suuri salapoliisi istui kirjoituspöytänsä ääressä nähtävästi niin vaipuneena työhönsä, ettei hän huomannut heidän kiivasta tuloaan… He seisahtuivat hetkeksi ovelle, mutta tuossa suorassa, hienopiirteisessä selässä oli jotain, mikä sai tohtorin kiiruhtamaan esiin. Hän huomasi silloin, että Valentinin vieressä oli pieni pillerirasia, ja että Valentin istui kuolleena tuolillaan. Itsemurhaajan tunteettomilla kasvoilla lepäsi ylpeys, joka voitti Catonkin arvokkuuden.
KUMMALLISET JALAT
Jos te sattumalta tapaatte jonkun tuon suljetun "Kaksitoista totista kalastajaa" nimisen klubin jäsenen, juuri kun hän astuu sisälle Hotel Vernoniin ollakseen mukana klubin jokavuotisilla juhlapäivällisillä, huomaatte, kun hän riisuu päällystakkinsa, ettei hänen juhlapukunsa ole musta, vaan vihreä. Jos olisitte niin kuulumattoman rohkea, että uskaltaisitte puhutella tuollaista otusta ja kysyä häneltä syytä siihen, vastaisi hän kai käyttävänsä vihreää pukua senvuoksi, ettei häntä luultaisi tarjoilijaksi. Silloin vetäydytte nolona pois, mutta jälkeenne jää ratkaisematon arvoitus ja tarina, joka ehkä maksaisi kertomisen vaivan.
Jos — jatkaaksemme taas samojen epätodenmukaisten edellytysten sarjaa — jos te sattumalta kohtaisitte pienen, viattoman, virkaintoisen papin, nimeltä isä Brown, ja jos te kysyisitte häneltä, mitä tapausta hän pitää elämänsä onnellisimpana, vastaisi hän kai, että hänen onnellisin kokemuksensa, ylimalkaisesti katsoen, sattui Hotel Vernonissa, missä hän esti rikoksen tapahtumasta ja pelastipa ehkä sielunkin, vain kuuntelemalla askeleita käytävässä. Hän lienee ehkä hiukan ylpeä tämän rohkean ja ihmeellisen aavistuksensa vuoksi, ja on mahdollista, että hän itse johtaisi keskustelun siihen suuntaan. Mutta koska on hyvin vähän luultavaa, että nousisitte kyllin korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan tavataksenne nuo "Kaksitoista totista kalastajaa" tai laskeutuisitte kyllin alas sivukaupunkien maailmaan ja rikosten lasten joukkoon kohdataksenne isä Brownin, pelkään minä, ettette koskaan saa kuulla tuota tarinaa, jollen minä kerro sitä teille.