"Suokaa anteeksi, mutta asia on tärkeä. Saisiko isäntä puhutella teitä?"
Ällistyneenä kääntyi puheenjohtaja ympäri ja hänen hämmästynyt katseensa kohtasi nyt mr Leverin, joka lähestyi heitä sopimattoman hätäisesti. Kelpo isännän käynti oli aivan tavallista, mutta hänen kasvonsa eivät suinkaan olleet entisen näköiset. Tavallisesti oli niillä terve, kuparinruskea väri, nyt ne olivat sairaaloisen keltaiset.
"Suokaa anteeksi, mr Audley", sanoi hän aivan kuin olisi kärsinyt hengenahdistusta. "Minulla on pahoja epäilyksiä. Kun teidän kalalautasenne korjattiin pois, olivat kai veitset ja haarukat niiden mukana?"
"Niin minun tietääkseni", vastasi puheenjohtaja hiukan tulistuen.
"Näitte kai hänet?" läähätti hätääntynyt isäntä. "Näitte kai tarjoilijan, joka korjasi ne? Tunnetteko hänet?"
"Minäkö tuntisin tarjoilijan?" kysyi mr Audley harmistuneena. "Varmasti en!"
Mr Lever levitti kätensä hätääntyneellä liikkeellä.
"Minä lähetin hänet sisään. Minä en tiedä milloin ja miksi hän tuli. Minä lähetin tarjoilijani sisään korjaamaan lautasia ja hän huomasi, että ne jo olivat korjatut."
Mr Audley näytti nyt liian sekaantuneelta ollakseen se mies, jota valtakunta tarvitsi. Ei yksikään seurueesta voinut saada sanaakaan sanotuksi, paitsi tuo puuhevonen eversti Pound, jonka outo sähkövirta oli tehnyt luonnottoman eloisaksi. Hän nousi jäykästi istuimeltaan, vaikka toiset jäivätkin istumaan, kiersi lornetin silmäkulmaansa ja alkoi puhua karkealla, hillityllä äänellä, aivankuin olisi puoleksi unohtanut puhumisen taidon.
"Luuletteko", sanoi hän, "että joku on varastanut kalahopeamme?"