"Ei missään muualla", sanoi mr Audley syvällä bassoäänellä, kääntyen puhujaan ja nyökäyttäen monta kertaa arvokasta päätään. "Ei missään muualla kuin täällä. Joku sanoi minulle, että Café Anglaissa…"
Tässä keskeytti hänet ja saattoi silmänräpäykseksi pois tasapainosta se seikka, että hänen lautasensa korjattiin pois, mutta hänen onnistui pian tavoittaa arvokkaan ajatuslankansa pää.
"Joku sanoi minulle, että se Café Anglaissa on yhtä hyvin valmistettua. Mutta kaukana siitä, sir", jatkoi hän pudistaen päätänsä horjumattomana kuin ankara tuomari. "Kaukana siitä."
"Sitä paikkaa pidetään parempana kuin se on", sanoi eräs eversti Pound, joka ulkonäöstä päättäen puhui ensi kertaa moneen kuukauteen.
"Enpä mene sanomaan niin varmasti", sanoi Chesterin herttua, joka oli optimisti. "Se on aika hauska muutamissa suhteissa. Se on aivan voittamaton…"
Tarjoilija tuli nopeasti käyden huoneen läpi ja pysähtyi äkkiä. Hän pysähtyi yhtä hiljaa kuin oli kävellytkin, mutta kaikki nämä omituiset ja veltostuneet herrat olivat niin tottuneet heitä ympäröivään ja heidän olemustaan kannattavan koneiston äänettömyyteen, että he säpsähtivät, aivankuin tarjoilija olisi tehnyt jotain odottamatonta. He tunsivat samaa kuin minä ja sinä tuntisimme, jos eloton maailma näyttäytyisi tottelemattomalta — jos tuoli pakenisi meitä.
Tarjoilija seisoi tuijottaen muutaman sekunnin, joitten kuluessa kaikkien kasvoille vähitellen levisi jonkunlainen häpeävä ilme — kokonaan meidän aikakautemme tuotteita. Siinä ilmenee vastakohta nykyaikaisen hyväntekeväisyyden ja sen kauhean kuilun välillä, joka nykyään erottaa rikkaiden ja köyhien sielut. Entisajan todellinen ylimys olisi ensiksi alkanut pommittaa tarjoilijaa tyhjillä pulloilla ja lopuksi kai rahoilla. Todellinen demokraatti olisi toverillisella suoruudella kysynyt tarjoilijalta, mitä hittoja hänellä oli täällä tekemistä. Mutta nämä nykyaikaiset rahavallan kannattajat eivät voineet kärsiä köyhän miehen läheisyyttä, oli hän sitten orja tai ystävä. Se, että palveluskunnassa oli jotain epäkunnossa, oli vain ikävää ja hyvin häiritsevää. Nämä herrat eivät millään muotoa tahtoneet olla karukäytöksisiä ja heitä peloitti näyttää hyväntahtoisilta. He tahtoivat vain, että häiriö, oli se mikä hyvänsä, pian olisi lopussa. Se olikin jo lopussa. Kun tarjoilija oli seisonut jonkun hetken aivan kuin jäykkäkouristuksen lamauttamana, kääntyi hän ja syöksyi ulos.
Kun hän taas näyttäytyi huoneessa, tai oikeastaan ovella, oli hänen seurassaan toinen tarjoilija, jolle hän etelämaisella vilkkaudella kuiskutti jotain kiivaasti viittilöiden. Sitten poistui ensimäinen vahtimestari, jätti toisen siihen ja palasi kolmannen kanssa. Kun vihdoin neljäs oli liittynyt nopeasti kokoontuvaan synoodiin, arveli mr Audley, hienojen tapojen nimessä, ajan sopivaksi hiljaisuuden rikkomista varten. Puheenjohtajan vasaran asemesta käytti hän kovaa rykäisyä ja sanoi:
"Nuori Moocher tekee mainiota työtä Birmassa. Ei mikään muu kansallisuus maailmassa voisi…"
Viides tarjoilija oli tullut lentäen kuin nuoli ja kuiskasi hänelle: