"Kiitos", sanoi Valentin ja katosi kuin salama. Mainitun puiston toisella puolen tapasi hän poliisin ja sanoi tälle: "Tämä on tärkeää, konstaapeli. Oletteko nähnyt paria pappia, leveälieriset hatut päässä?"
Poliisi alkoi nauraa. "Kyllä kaiketi, sir", sanoi hän. "Ja jos kysytte, vastaan, että toinen oli kokolailla toisella kymmenellä. Hän seisoi tuossa kadulla niin pökerryksissään, että…"
"Mihin suuntaan ne menivät?"
"Ne nousivat keltaiseen raitiovaunuun tuolla", vastasi mies. "Yhteen niistä, jotka menevät Hampsteadiin."
Valentin näytti poliisikorttinsa ja sanoi hyvin nopeasti:
"Kutsukaa pari miehistänne tulemaan kanssani seuraamaan noita pappeja." Sitten meni hän yli kadun niin tarttuvan innokkaasti, että mahtava poliisi norjeni nopeajalkaisen tottelevaiseksi. Puolitoista minuuttia sen jälkeen yhtyi vastakkaisella katukäytävällä komisaario ja siviilipukuinen poliisimies ranskalaiseen salapoliisiin.
"Saanko kysyä, sire" aloitti ensinmainittu, hymyillen tärkeän näköisenä.
Valentin viittasi kepillään. "Kerron teille kaikki tuon raitiovaunun katolla", sanoi hän ja ahtautui kaikin voimin tungoksen läpi. Sittenkun kaikki kolme olivat hengästyneinä istuutuneet keltaisten vaunujen katolle, sanoi komisaario:
"Ajaisimme nelinkerroin nopeammin automobiilillä."
"Siinä olette täysin oikeassa", vastasi heidän johtajansa tyynesti, "jos me vain tietäisimme, minne meidän matkamme vie."