Tuli pitkä hiljaisuus, ja tuntui siltä kuin olisi pikku mies puun alla pidellyt toista kiinni pitkällä, näkymättömällä nauhalla. Hän jatkoi:
"Te olette jo alaspäin menossa. Te kehuitte ennen, ett'ette koskaan tehnyt alhaista ja halpaa tekoa, mutta sen teette tänä iltana. Te kohdistatte epäilykset kunnon poikaan, jota vastaan jo ennestään moni seikka puhuu. Te erotatte hänet tytöstä, jota hän rakastaa ja joka rakastaa häntä. Huonompia tekoja kuin tänne tulette te, ennen kuolemaanne, varmasti tekemään."
Kolme säihkyvää timanttia putosi puusta ruohokkoon. Pieni mies kumartui niitä ottamaan, ja kun hän taas katsahti ylös, oli hopealintu lentänyt pois puun vihreästä häkistä.
Kallisarvoisten kivien takaisin tuominen, kivien, jotka omituista kyllä, juuri isä Brown oli löytänyt, sai koko seurueen riemuitsemaan, ja sir Leopold tuli niin loistavalle tuulelle, että hän sanoi papille, että vaikka hänellä, sir Leopoldilla itsellään, oli jokseenkin vapaamieliset mielipiteet, kunnioitti hän kuitenkin sellaisia henkilöitä, joita uskonto pakotti menemään luostariin ja jäämään tietämättömiksi maailmasta.
NÄKYMÄTÖN MIES
Kahden jyrkän kadun kulmassa Cambden Town'issa loisti sokerileipomo kuin palava sikarinpätkä viileässä, sinertävässä hämärässä. Se muistutti ehkä enemmän ilotulitusaurinkoa, koska sen valo oli hyvin kirjava ja taittui monenlaisiin peileihin ja leikitteli kullatuilla krokaaneilla ja koreilla tortuilla. Puodin ainoaa, loistavaa ikkunaa vasten painoi moni katupoika nenänsä, sillä kaikki suklaapalaset olivat käärityt noihin punaiselle, vihreälle ja kullan värille vivahtaviin papereihin, jotka olivat melkein mieluisempia kuin itse suklaapalaset, ja suunnattoman suuri hääleivos niiden keskellä näytti yhtä kaukaiselta ja puoleensa vetävältä kuin pohjoisnapa, jos se olisi kelvannut syötäväksi. Tällaiset sateenkaari-korut olivat luonnollisesti omiansa keräämään ikkunaan kaiken kymmenen ja kahdentoista vuotiaan nuorison naapuristosta. Mutta tämä kadunkulma viekotteli kehittyneempääkin nuorisoa, ja ainakin yksi neljänkolmatta ikäinen mies seisoi ikkunan ääressä sisään katsellen. Hänestäkin oli puodilla erikoinen viehätyksensä, ei kuitenkaan karamellien vuoksi, vaikkei hän suinkaan halveksinut niitäkään.
Hän oli pitkä, luiseva, punatukkainen nuori mies, kasvoilla päättäväinen ilme, käytös huoleton. Kainalossaan kantoi hän litteää laukkua, jossa oli mustalla valkoiselle tehtyjä piirrossuunnitelmia. Näitä tarjoili hän suuremmalla tai pienemmällä menestyksellä kustantajille, aina siitä saakka, kun hänen enonsa, joka oli amiraali, oli tehnyt hänet perinnöttömäksi sosialististen mielipiteitten takia, erään luennon perusteella, jonka hän oli pitänyt tätä taloudellista suuntaa vastaan. Hänen nimensä oli John Turnbull Angus.
Viimein avasi hän kaupan oven ja meni puodin läpi talon takaosassa olevaan huoneeseen, jossa oli jonkunmoinen piirastarjoilu. Hän kohotti hieman hattuaan puodissa seisovalle nuorelle neidille. Tämä oli tumma, miellyttävä, vilkasliikkeinen tyttö, puettu mustiin, poskilla voimakas puna, silmät vilkkaat ja tummat. Tavallisen väliajan kuluttua meni hän nuorukaisen jälkeen huoneeseen kysymään mitä hän tahtoi.
Hänen toivomuksensa oli kai usein uusiintuva. "Tahtoisin pienen kupin vahvaa kahvia", sanoi hän, "ja puolen pennyn sämpylän." Ja kohta sen jälkeen, ennen kuin tyttö oli ehtinyt kääntyä, lisäsi hän:
"Ja sitten tahtoisin vielä mennä naimisiin teidän kanssanne."