Nuori puotineiti oikasihe äkkiä ja sanoi:
"Minä en suvaitse tuollaista leikkiä."
Punatukkainen nuorukainen kohotti harmaat silmänsä odottamattoman vakavan näköisenä.
"Minä vakuutan teille kunniani kautta", sanoi hän, "että tarkoitukseni on vakava, yhtä vakava kuin tilauskin. Avioliitto maksaa rahoja, se niin kuin sämpyläkin, mutta ne suoritetaan. Se on raskaasti sulavaa niin kuin hyvä vehnäleipä ja se vaatii voimia".
Tumma nuori neiti ei ollut kääntänyt katsettaan hänestä, vaan näytti tutkivan hänen kasvojaan melkein traagillisen tarkasti. Tarkastuksen loputtua väreili hänen huulillaan kuin hymyn varjo ja hän istuutui tuolille.
"Eikö teistäkin", sanoi Angus hiukan hajamielisesti, "ole melkein julmaa syödä näitä puolen pennyn sämpylöitä? Nehän voisivat kasvaa koko pennyn sämpylöiksi. Sellaisista kujeista luovun minä, sittenkun olemme päässeet naimisiin."
Tumma nuori neiti nousi ja meni ikkunan luo luultavasti voimakkaiden, mutta ei suinkaan vastenmielisten ajatusten vallassa. Kun hän lopulta kääntyi, hämmästyi hän nähdessään, että nuori mies kattoi pöytää erilaisilla ikkunasta otetuilla tavaroilla. Niitten joukossa pisti silmään pyramiidi hyvin koreista karamelleista, koko joukko voileipätarjottimia ja molemmat karafiinit, joissa oli omituista portviiniä ja kummallista sherryä, niin kuin leivospuodeissa on tavallista. Kaiken tämän ihanuuden keskelle oli hyvin varovasti asetettu tuo suunnaton, sokeroitu leivos, joka oli ollut ikkunan parhaana koristuksena.
"Mitä ihmeitä te teette?" kysyi tyttö.
"Velvollisuuteni, Laura hyvä", vastasi nuorukainen.
"Odottakaa toki hetkinen", pyysi neiti. "Älkääkä puhuko minulle noin.
Minä tahdoin sanoa — mitä kaikki tämä tarkoittaa?"