"Juhla-ateria, miss Hope."
"Ja tuo sitten?" kysyi hän kärsimättömästi osoittaen sokerikakkua.
"Hääleivos, rouva Angus", sanoi nuorimies.
Tyttö meni pöydän luo, nosti leivoksen pois kalisevien tarjotinten välistä ja asetti sen takaisin ikkunalle. Sitten istuutui hän pöydän ääreen, nojasi kyynärpäänsä siihen ja katseli nuorta miestä — ei oikeastaan vastenmielisesti, mutta epäröiden.
"Ettehän anna minulle ajatusaikaakaan", sanoi hän.
"En, niin tyhmä en ole", sanoi poika. "Se johtuu kristillisestä nöyryydestäni."
Tyttö katseli häntä edelleen, mutta hän oli tullut paljon vakavammaksi, vaikka hymyilikin.
"Mr Angus", sanoi hän hyvin päättäväisesti. "Ennenkuin olette ehtinyt jatkaa tyhmyyksiänne hetkeäkään, täytyy minun, niin lyhyesti kuin mahdollista, kertoa teille jotain itsestäni."
"Kuuntelen nautinnolla", vastasi Angus vakavasti. "Kun kerran olette päässyt alkuun, sanonette kai minulle jotain, mikä koskee minuakin."
"Olkaa nyt hiljaa ja kuunnelkaa", sanoi Laura. "Ei ole tapahtunut mitään sellaista, mitä minun pitäisi hävetä, eikä myös mitään, jonka vuoksi surisin. Mutta mitä te sanoisitte, jos minä kertoisin teille, että on olemassa jotain, mikä ei kuulu minuun ja kuitenkin kiusaa minua."