"Kyllä", vastasi pappi. "Welkin kantoi kilpailijansa kirjeet lemmitylleen. Olihan hänen pakko tehdä se."
"En kestä tätä kauempaa", jyrähti Flambeau. "Kuka hän on? Minkä näköinen hän on? Mitenkä näkymätön mies yleensä pukeutuu?"
"Hän pukeutuu kaikkea muuta kuin huonosti, punaiseen, siniseen ja kultaan", vastasi pappi reippaasti ja pontevasti. "Tässä kirjavassa, etten sanoisi loistavassa puvussa meni hän Himalaya Mansionsiin neljän henkilön nähden. Hän tappoi Smythen kylmäverisesti ja palasi kadulle kantaen kuollutta…"
"Arvoisa isä", keskeytti Angus ja pysähtyi äkkiä. "Oletteko te vai minä aivan pähkähullu?"
"Te ette ole lainkaan hullu, ehkä vain hiukan tarkkaamaton joskus.
Ettehän esimerkiksi ole tarkannut tuon näköistä miestä."
Hän astui kolme nopeaa askelta eteenpäin ja laski kätensä tavallisen kirjeenkantajan olalle. Mies oli huomaamatta mennyt heidän ohitseen puitten varjossa.
"Kukaan ei, omituista kyllä, kiinnitä huomiotaan kirjeenkantajiimme", sanoi hän ajatuksissaan. "Ja kuitenkin on heillä intohimonsa, niin kuin muillakin miehillä, ja he kantavat sitäpaitsi suuria säkkejä, joihin helposti voi pistää pienen miehen."
Sen sijaan, että olisi tavalliseen tapaan käännähtänyt, mies kyyristyi ja kaatui aitaa vasten. Hän oli laiha, vaaleapartainen, hyvin tavallisen näköinen mies, mutta kun hän käänsi hätääntyneet kasvonsa kolmeen toverukseen, hämmästyivät he hänen silmiensä pirullista ilmettä.
Flambeau palasi miekkojensa, itämaisten mattojensa ja persialaisen kissansa luo, sillä hänellä oli paljon hommaa. John Turnbull Angus meni takaisin leipomoon nuoren neitonsa luo, jonka kanssa tuo varomaton nuori mies sittemmin tuli hyvin onnelliseksi. Mutta isä Brown kulki monta tuntia edestakaisin tähtien valossa lumisilla kukkuloilla murhaajan seurassa. Mitä he puhuivat toisilleen, ei kukaan saa koskaan tietää.