Melkein vaistomaisesti olivat he kiiruhtaneet askeleitaan kulkiessaan loivaa rinnettä alaspäin puolikuun muotoisen, korkealla sijaitsevan kentän toiselle puolen. Isä Brown käveli etunenässä, nopeasti mutta vaieten. Lopuksi sanoi hän äänellä, jossa oli jotain liikutuksen tapaista:
"Minä pelkään, että te tulette pitämään sitä kovin jokapäiväisenä. Me otamme aina lähtökohdaksi asioitten abstraktisen puolen, ja tätä asiaa ei voikaan käsitellä muulta kannalta."
"Ettekö ole huomanneet, että ihmiset eivät koskaan vastaa siihen, mitä heiltä kysytään? He vastaavat siihen mitä tarkoitetaan, tai mitä he luulevat tarkoitettavan. Otaksukaapa, että nainen kysyisi toiselta, joka asuu maalla: Onko teillä nyt ketään? Se, jolta kysytään ei vastaakaan: On, meillä on hovimestari, kolme palvelijaamme, sisäkkö j.n.e., vaikka sisäkkö juuri olisi huoneessa ja hovimestari seisoisi hänen tuolinsa takana. Hän vastaa: Ei, meillä ei ole ketään — ei nimittäin ketään sellaista, jota hän luulee tarkoitettavan. Mutta otaksukaamme, että kulkutauteja tutkiva lääkäri kysyisi: Ketä teillä on talossanne? Silloin luettelee tuo kunnon rouva tarkasti hovimestarit, sisäköt ja kaikki muut. Sillä lailla käytetään kieltä. Kysymykseen ei koskaan vastata kirjaimellisesti, vaikka siihen vastattaisiinkin rehellisesti. Kun nuo neljä perin rehellistä miestä sanoivat, ettei kukaan ollut mennyt taloon, eivät he tarkoittaneet kirjaimellisesti, ettei kukaan ollut mennyt sinne. He tarkoittivat, ettei ketään sellaista, kuin te arvelitte, ollut mennyt sisään. Olipa sentään henkilö, joka sekä meni taloon, että tuli ulos, mutta häneen he eivät kiinnittäneet huomiota."
"Näkymätön mieskö?" kysyi Angus ja kohotti punaisia kulmakarvojaan.
"Tavallaan näkymätön mies", sanoi isä Brown.
Parin minuutin kuluttua jatkoi hän samalla vaatimattomalla äänellä, niin kuin mies, joka etsii ajatuksen lankaa.
"Sellaiseen henkilöön ei tietysti koskaan ilman suoranaista syytä kiinnitetä huomiota. Sen vuoksi häntä onkin vaikea keksiä. Tulin kuitenkin ajatelleeksi häntä parin pikkuseikan vuoksi, jotka esiintyivät mr Anguksen kertomuksessa. Ensiksi oli tuolla Welkinillä tapana tehdä pitkiä kävelyretkiä. Sitten kiintyi huomioni pitkän liimapaperiliuskan jättämiin merkkeihin ikkunassa ja lopuksi sanoi nuori tyttö pari seikkaa, jotka eivät voineet olla totta. Älkää suuttuko," sanoi hän huomatessaan, että skotlantilainen sävähti. "Tyttö oli kyllä omasta mielestään puhuvinaan totta, mutta sitä hän ei tehnyt. Kadulla ei voi olla aivan yksin sekuntia ennen kuin saa kirjeen. Kadulla ei voi olla aivan yksin, jos heti aukaisee ja lukee juuri saadun kirjeen. Jonkun täytyy olla lähellä, jonkun, johon huomio ei kiinny."
"Miksikä on jonkun täytynyt olla läheisyydessä?" kysyi Angus.
"Siksi että jonkunhan on täytynyt jättää kirje hänelle, koska kirjekyyhkystä ei toistaiseksi yleisesti käytetä."
"Tahdotteko tosiaan väittää", kysyi Flambeau hyvin tarmokkaasti, "että
Welkin kantoi kilpailijansa kirjeet lempensä esineelle?"