"Te tahdotte kai tavata mr Quintonia", sanoi tohtori kylmästi. "Se ei nyt käy päinsä. Te ette saa tavata häntä missään tapauksessa. Kukaan ei saa mennä hänen luokseen. Olen juuri antanut hänelle unilääkettä."
"Mutta mitä te lörpötätte, vanha kunniankurki", sanoi punaliinainen nuorukainen ja koetti tuttavallisen mielistelevästi tarttua lääkäriä takin kaulukseen. "Katsokaas, olen tällä kertaa aivan pennitön. Minä…"
"Älkää yrittäkö taivuttaa minua, mr. Atkinson", sanoi lääkäri ja riistäytyi irti. "Jos voisin muuttaa unijuoman vaikutuksen, saattaisin myöskin muuttaa, päätökseni."
Sitten painoi hän hatun päähänsä ja seurasi molempia toisia ulos auringon paisteeseen. Hän oli paksunpuoleinen, hyväntuulinen vanha herra, viikset lyhyiksi leikatut, ja hyvin jokapäiväisen näköinen, mutta teki kuitenkin sen vaikutuksen kuin kykenisi hän johonkin.
Nuori, huopahattuinen mies, joka ei nähtävästi ollut oppinut erittäin tahdikasta seurustelutapaa — tarttuen vain ihmisten takin kaulukseen, kun hänellä oli heille asiaa — seisoi portin ulkopuolella, yhtä nolona kuin ulosheitetty, ja katseli vaieten noita kolmea, jotka yhdessä kulkivat puutarhan läpi.
"Valehtelinpa äsken oikein aikamoisesti", huomautti lääkäri nauraen. "Totuus on se, että mr Quinton parka saa unilääkkeensä vasta puolen tunnin kuluttua. En tahdo kuitenkaan, että tuo pieni villipeto pääsee sisälle häntä häiritsemään. Hänellä ei ollut mitään muuta asiaa kuin rahanlainaaminen, ja lainansakin hän mieluimmin jättää suorittamatta. Hän on hyvin vastenmielinen olio, vaikka hän onkin mrs Quintonin veli, rouvan, joka on parhaita naisia mitä ajatella voi."
"Niin", sanoi isä Brown. "Hän on hyvä nainen."
"Aion sen vuoksi pysytellä puutarhassa, siksi kunnes tuo junkkari on mennyt tiehensä" jatkoi tohtori. "Sitten menen sisään antamaan mr Quintonille lääkettä. Atkinson ei pääse sisään, sillä minä kiersin oven kahteen lukkoon."
"Siinä tapauksessa, tri Harris", sanoi Flambeau, "voimme me hyvin mennä toiselle puolelle taloa katsomaan kukkaishuonetta. Sillä puolella ei ole sisäänkäytävää, mutta sitä kannattaa katsella ulkopuoleltakin."
"Niin, ja minä voisin myöskin pitää silmällä sairastani", sanoi tohtori hymyillen. "Hän loikoo mieluimmin turkkilaisella sohvalla kukkaishuoneen toisessa päässä noiden veripunaisten korukukkien keskellä. Minä rupeaisin voimaan pahoin siellä. Mutta mitä te teette?"