Hän avasi reippaasti oven, mutta sulki sen taas niin nopeasti, että nuoren, huopahattuisen hyökkäys torjuttiin. Nuorukainen heittäytyi kärsimättömästi tuolille hallissa. Flambeau seisoi katsellen persialaista seinämattoa; isä Brown, joka näytti olevan jonkunlaisessa huumaustilassa, loi hämäriä katseita oveen. Noin neljän minuutin kuluttua aukeni se taas. Atkinson oli tällä kertaa nopeampi liikkeissään. Hän hyppäsi esiin, piti ovea auki silmänräpäyksen ja huusi:
"Kuules, Quinton, minä tahtoisin…!"
Työhuoneen toisesta päästä tuli Quintonin vastaus, puoleksi pidätetyn haukotuksen ja heikon naurahduksen säestämänä.
"Tiedän erinomaisen hyvin mitä sinä tahdot. Tästä saat ja anna minun olla rauhassa. Minä teen juuri runoa riikinkukoista."
Ennenkuin ovi suljettiin, tuli puolipuntanen lentäen sen läpi, ja
Atkinson sieppasi aarteen hyvin taitavasti.
"No nyt on se seikka selvä", sanoi tohtori, ja suljettuaan huolellisesti oven hän meni muitten mukana puutarhaan.
"Nyt saa Leonard parka hiukan levätä", lisäsi hän isä Browniin kääntyen. "Kukaan ei saa häiritä häntä tuntiin tai pariin."
"Vai niin", sanoi pappi. "Hänen äänensähän oli aika virkeä, kun te läksitte hänen luotaan."
Katsahtaessaan ympärilleen puutarhassa huomasi hän velton Atkinsonin leikkivän äsken saamallaan rahalla ja hindun istuvan ruohopenkillä hänen takanaan punertavassa hämärässä, aivan suorana, kasvot laskevaan aurinkoon käännettyinä. Äkkiä sanoi isä Brown:
"Missä rouva Quinton on?"