Aleksander Suuri.
Aleksander Suuri syntyi samana yönä, jona jumalaton Herostratos poltti ihanan Epheson temppelin.
Jo lapsuudessansa ja vielä enemmän nuorukaisena harrasti Aleksander kuninkaallista arvoa ja osoitti uutteruutta joka vastuksen voittamisessa. Pojan tiedonhalu tyydytettiin sen opetuksen kautta, jonka hän sai filosofi Aristoteleelta. Hänen mielensä tähtäsi aina suuruutta ja jaloutta. Kun hänen opettajansa kertoi hänelle niistä monista taivaankappaleista, joita löytyy paitse maanpalloa, huusi nuori Aleksander:
"Ja minä en ole vielä valloittanut maanpalloa!"
Muutamat hänen leikkikumppanistaan kysyivät kerran, eikö hänen mielensä tehnyt ottamaan osaa kilpailuun olympialaisissa huvitaisteluissa.
"Tekee", vastasi hän, "jos saisin kuninkaita kilpailijoikseni."
Kuullessaan isänsä suurista valloituksista sanoi hän miettivästi:
"Minun isäni ei ole jättävä minulle mitään toimitettavaa."
Nuori Aleksander ei tyytynyt päivällä lukemiseen; hän teki työtä myös yön aikana. Hän otti kirjoja mukaansa sänkyyn itseänsä valmistaakseen seuraavan päivän harjoituksiin. Ettei uni häntä voittaisi, piti hän hopeakuulaa maljan päällä. Jos hän vaipui unen valtaan putosi kuula maljaan ja hän heräsi siitä syntyvästä kolinasta.
Kerran tarjottiin erittäin kaunis hevonen kaupaksi hänen isälleen. Kun sen selkään noustiin, tuli se niin äksyksi, että rohkeimmatkin ratsastajat turhaan koettivat sitä hallita. Silloin pyysi Aleksander saada hoitaa hevosta. Hän oli nimittäin huomannut hevosen peljästyvän omaa varjokuvaansa; sentähden kuletti hän sitä vasten aurinkoa, taputti sitä, hetken aikaa kävellen sen vieressä, heitti verkalleen päältään manttelinsa, keikahti äkkiä hevosen selkään ja ratsastaa kiidätti sieltä nuolen nopeudella ympärillä seis ovien suureksi kauhistukseksi. Hetken kuluttua palasi hän eheänä kummastelevien katsojien luokse ja otettiin vastaan suurella riemulla. Hänen isänsä syleili häntä ja sanoi hänelle: