30. Lohdutus haudalla.
(Mukaelma.)
Suista surus, kaipaukses.
Itkus vaikein!
Muista, ett' on valitukses
Turha! Haikein
Murhe ei se mitään auta
Eikä eronnutta sauta;
Ei se tule enää, ei,
Jonka Tuoni täältä vei!
Liha kaikki lankeaapi
Niinkuin kukkanen:
Neitosesta eroittaapi
Surma sulhasen,
Nuorukaisen harmaapäästä,
Ei se imevääkään säästä,
Jot' ei äiti hautaan sois;
Morsiamenkin tempaa pois.
Liha kaikki kerran kaatuu
Niinkuin heinänen;
Mainen maaksi jälleen maatuu,
Mutt' ei taivainen.
Sinä, josta pidin huolen,
Elät tähtein tuolla puolen,
Silmäät sieltä ystävää,
Hautas luona itkevää!
Tieto, taito haluaapi
Täydellisyyteen,
Sydämemme himoaapi
Pysyväisyyteen.
Kuolossako tämä puuttuis,
Ruumiin kanssa maaksi muuttuis,
Vaiko turhaan meidät loi
Luoja, turhaan toivon soi?
Etpä turhaan meihin, Luoja,
Kuvaas painanut;
Ruumis onpi sielun suoja,
Jonk' oot antanut.
Tämä peite lankeaapi,
Kerran maaksi raukeaapi,
Henki pääsee valloilleen,
Matkustamaan omilleen.
Astu Tuonelahan taasta,
Ajatukseni;
Haudan tuolle puolen maasta
Lennä, luontoni!
Siell' ei tuli, eikä sota,
Nälkä, eikä kuolon ota.
Eikä surma sureta,
Ystäviä erota.
Ahpa päivää autuasta!
Toinen toistansa
Tervehtää saa — vanhin lasta,
Morsian sulhaansa!
Siellä Luojan laupeutta,
Valtaa, voimaa, viisautta
Levon maassa laulamme,
Voiton virttä veisaamme!
Pian, pian päättynynnä
Aik' on omakin.
Kukaties jo jäähtynynnä
Olen kohtakin. —
Välttäkäämme harhateitä,
Että, koska Luoja meitä
Kutsuu, valmiit oltaisiin,
Kotiin kaikki tultaisiin!
Kemell
.