Ruohot raukat raukeavat, Ehkä ovat
Koreana kukassaan,
Puut ei pääse vahvimmatkaan, Tuonen matkaan
Kaikki viimein kaadetaan.
Kivet kovat kallioilla, Kankahilla,
Mullaksi murennetaan;
Rauta, kaikki raateleva, Kaateleva,
Ruostehelta raadellaan.
Ei niin vähää väetöintä, Voimatointa,
Jota surma säästänee;
Ei niin vahvaa väellistä, Voimallista,
Ken käsissä kestänee.
Kannelle jos kaiken ilman Luot sä silmän,
Vahvuuelle taivahan:
Kaikki kulkee, kääntyy, pyörii, Vääntyy, vyörii,
Aurinkokin aikanaan.
Kerran kääntyy kääntymästä, Vääntymästä,
Kääntyy kääntymättömäks',
Kääntyy käskyllä kovalla Kaikkivallan
Tyhjäksi, tavattomaks'.
Täm' on tuoni tasaisella Taivahalla,
Tämä tähtitarhoilla,
Tämä ikä ihanalla Auringolla,
Tämä kuulla kuntonsa.
Siis ei ole olevata, Seisovata,
Tämän maailman menoissa,
Kaikki kaatuu, kaikki muuttuu. Kaikki puuttuu,
Luojan luotuin seassa.
Hengelliset, hengettömät, Huolettomat
Muuttelevat menojaan;
Hetkitellen, päivitellen, Vuositellen
Lähenevät loppuaan.
Luodut kaikki katoavat, Lopun saavat
Laatuinensa, luontoineen;
Onkos ihme, jos siis kaatuu, Jospa maatuu
Syntis-raukka syntinen!
Yks' ei huku, sana Herran, Koska kerran
Maa ja taivas katoaa;
Uskovaiset autuuttansa Herran kanssa
Nautita ijäti saa.