Tänne tultua kysyi lääkärimme, todellinen valtioneuvos Winter, vänrikiltämme: "kummassako jalassanne on haava?" "Kyllä niissä on molemmissakin", vastasi vänrikki; sekä laskee leikkiä: "hitto vieköön koko Turkkilaiset, kun pilasivat aivan hyvät, uudet saapasvarteni".
Jättäkäämme urhea vänrikkimme lääkärin hoidettavaksi ja palatkaamme takaisin tappelutanterelle.
Samaan aikaan tuli myöskin haavoitetuksi eräs meidän komppanian sotamies N:o 80 Teudor Takt, jota sattui niin sopivasti toiseen takakaistaleeseen (istinkukkulaan), että kumppaneita oikein nauratti ja he sanoivat: "kyllä Turkkilaiset tiesivät ketä he rankaisivat, koska laskivat Taktua takakaistaleesen".
Muistutus. Takt oli ollut poissa Gorny-Dubniakin tappelusta, määrättynä johonkin kuormastotoimiin. Siitä hänen muka Turkkilaisilta tarvitsi saada vähän muistutusta.
Brunov'in haavoituttua ei ollut jälellä yhtään nuorempaa upseria komppaniassamme, komppanian päällikkö vain yksin; silloin huutaa överstimme Sundman: "Vääpeli, olkaa upseerin tilalla ensipuolessa komppaniaa!" "Ymmärrän, herra översti" vastasin minä. "Ja käykää hartaasti päälle!" jatkoi överstimme vielä tuolla tunnetulla isällisellä kovalla äänellään. Tykit pauhaa ja kuulat vinkuu, tappelua kestää yhä edelleen. Norjalainen luutnanttimme Kristersen huutaa meille ruotsinkielellä, mutta Norjan kimeällä murteella: "Finska gossar framåt!" (Suomen pojat eteenpäin!) itse muuttaen puulta puulle ja ampuen sotamieskivärillä, väliin aina tähystellen kiikarillaan mihin muka hänen kuulansa ottavat; ampuen miestä paraten, ja lausuen aina sekaan niin liukkailla kimakoilla sukkelilla sanoilla, että tuskin sitä voimme ymmärtääkään: "Det här trädet är icke bra, jag skall flytta till ett annat!" (Tämä puu ei ole hyvä, annappas muutan toiselle).
Mutta aika melske ja pauhu siinä kävikin. Kranaatteja, kuulia, pieniä kiviä, puunpalaisia, santaa ja pölyä lensi niin hirveästi ympärillämme, että oli vähällä "silmät soaista" sanoi entinen soturi. — Kyllä se sokaisikin sentään erään tykkiniekan silmät hyvin mukavasti. Hän nimittäin oli se mies tykkiniekkain joukosta, jonka velvollisuus oli tuoda kranaatti ruutirattailta (kärryiltä) tykkiin pistettäväksi.
Muistutus. Ruutirattaat viedään tappelun alkaessa vähän matkaa takapuolelle, ja jos suinkin mahdollista, jonkun mäkitöyrään taakse, ett'ei vihollinen voi tehdä vahinkoa kranaattikuormastolle, jos hän nimittäin sattuisi osaamaan siihen.
Yllämainittu tykkiniekka toi kranaattinsa nahkaisessa pussissa ja oli juuri tulossa puolivälillä tykkiä ja rattaita, kun samalla kuului kohinaa ilmassa ja yksi Turkkilaisten ampuma kranaatti tulla suhitti ihan suoraan kranaatintuojaamme kohden. Mies kallisti päätänsä, muka väistyäksensä kranaatilta, vaan tämäpä putosikin maahan vallan suoraan hänen eteensä, kyntäen maata ja särkyen pirstaleiksi. Mutta miehellä oli onni kun olikin. Kranaatin palaset eivät sattuneetkaan häneen, vaan söivät maasta multaa ja soraa tykkiniekan "suut silmät" täyteen, niin ett'ei hän nähnyt eikä kuullut, eikä saanut suutansakaan auki. — Pyhäistyään kasvojaan käsillään sanoi tykkiniekkamme: "Ah ti tsort" (suom.: ah sinä piru), rientäen samalla kiiruusti tykkinsä luokse; pistäen kranaattinsa tykin peräreijästä sisään sanoi hän: "vot tibe" (suom.: tuossa on sinulle). Sen jälestä kuului komento: "pervaja!" (suom.: ensimmäinen!) silloin tykki laukesi ja kranaatti lähti lentämään kiitokset Turkkilaisille meidän oivan tykkiniekkamme puolesta. — — —
Eräskin nuori sotamies ampui vieressäni ahkerasti erään kuivan karangon oksalta, kun samassa Turkkilaisen kuula tuli ja kaatoi koko karangon sekä meni menojansa miehen jalkain välistä. Mies muutti vallan tyynimielisesti kivärinsä lähellä olevalle toiselle aisalle ja jatkoi yhä ampumistaan, sanoen vaan "katsos hirmuja, kun osaavat tarkoin".
Tappelussa sanoivat sotamiehemme: "soittakaamme tenoria, koska paasot ovat noin hyvät!" He näet kutsuivat kivärinsä pauketta tenoriksi ja tykin jyrinää paasoksi.