Se oli näet semmoinen lyhytvartinen piippu-nysä, jota me tavallisesti nimitämme: garibaldiksi ja keisarin saunapiipuksi.
Siitä oli kaptenimme vedellyt savuja kaikissa melskeissä ja tappeluissa sekä niiden lomahetkinä.
Ja juuri sentähden se olikin niin tärkeä kalu. — — —
Miehet sitten kiusoittelivat Alekseijev äijää, sanoen: "katsos sinä verkasen poika, kun olit vähällä polttaa meidän uljaan kaptenimme; jos sen olisit tehnyt, niin sinun olisi hiisi perinyt". Alekseijev oli itsekin pahoillaan, mutta mikäs auttoi. Ei vahingot tule kello kaulassa, on tapana sanoa. — Turkkilaiset, arvattavasti, ajattelivat, nähdessään tuonlaiset "helkavalkeat" (suuret tulenliekit) nousevan Suomalaisten etuvartioilta: "kyllä maar noi Suomalaiset ovat aika konstikkaita miehiä, kun pitävät tuonlaista leikkiä tappelutantereellakin."
Joulukuun 10 päivän aamulla saimme virkamuuton ja menimme pääpatterivahtiin. Ilma oli vaan yhtä mittaa sateinen ja sumuinen, ett'emme voineet nähdä vihollista eivätkä he meitä. Olimmepa kuin "säkissä" molemmat, saimme olla omillamme, saimme toimia omia askareitamme, Turkkilaisten näkemättä; vallan rauhallisesti kaivoimme vuoririnteesen rintasuojia ja muita semmoisia.
Arvattavasti he tekivät samoin, kun kerta oli näin hyvä tilaisuus. — — —
Joulukuun 11 päivän aamulla menimme taas etuvartioiksi. Ilma oli isosta aikaa kaunis ja päivä paistoi ihanasti. Meillä oli hyvä tilaisuus nyt taas nähdä ja tarkastella vihollisen asemia ja liikunnoita ja josko olivat tehneet mitään muutoksia aamun vallitessa. Heti auringon noustessa tervehdittiinkin heitä laulamalla kaikista neljästä tykistämme yht'aikaa, että saivat kranaatteja suuruksensa "höysteeksi". Ja samalla näkivät ne häirinneen Muhamettien aamurukoukset. He näet rukoilevat auringon nousun aikana, Kello 11 e.pp. seisoessamme ketjulla saimme tietää, että turkkilaiset olivat Plevnasta koittaneet uloshyökätä ja samalla koko Osman'in iso armeija joutunut vangiksi. — Tämä herätti meissä välitöntä riemua; ponteva, innokas hurraaminen alkoi kaikua koko ketjulinjalla ja pääjoukoissamme; lakkeja heiteltiin hurratessa ilmaan ja riemua kuului joka haaralta. Turkkilaistenkin etuvartiat, jotka seisoivat vastassa meitä, näyttivät kummastelevan, mitä ihmeitä ne taas mahtavat hurrata. Heitä ilmestyi miehissä valliensa päälle tarkastelemaan, mitä raivokas, iloinen hurraaminen merkitsisi.
Aamulla varhain 12 päivänä Joulukuuta kutsui kaptenimme minun luoksensa, käski ottamaan eli valitsemaan joukosta taitavampaa ja vanhempaa miestä sekä yhden aliupseerin. Niiden kanssa käski hän minun mennä vihollisen asennoita tarkastelemaan. Oli vielä pilkko pimeä, kun lähdimme; ja marssimme erästä vuoriharjannetta pitkät matkat viholliseen päin, kunnes päivän koitossa saavuimme lähelle heidän etuvartioitansa. Tässä me aprikoitsimme erään pensaikon suojassa, mitä olisi tehtävä saadaksemme vähän hauskuutta leirielämän yksitoikkoisuuden muutteeksi.
Ensin tarkastimme, mitenkä heidän etuvartiansa olivat asetetut, mitenkä etuvahdit olivat sioitetut y.m., y.m. Hauska oli katsella, kuinka kaksi Turkkilaista etuvartiaa seisoi rinnatusten, puhuen keskenään, meistä mitään tietämättä. Me ajattelimme: mitäs tässä odottelemme suotta, tehdään pois. Otimme kiväärimme ja panimme pistimet erikorkeuksille ajatellen: tottahan kuitenkin joku kuula sattuu. Toisten oli määrä tähdätä päävahtiin, toisten etuvartioihin. Minä komensin itse oikein reimasti, niinkuin olisi ollut väkeä koko komppania, ja huusin niin paljon kuin kurkusta lähti: "rotaa-pli!" (suom.: komppania lauaiskaa). Näin ammuimme kaikin kolme yhteislaukausta, että kyllä Turkkilaiset heräsivät unelmistaan. Yksi heidän etuvartioistaan näkyi menneen pitkälleen maahan, oliko häneen sitte todellisesti sattunut, vai tekikö hän sen leikillään, sitä emme tiedä. Toiset vetäysivät ampumakuoppiinsa ja rupesivat myöskin ampumaan sekä pääpatterista että etuvartio-ketjusta.
Meikäläisten punaiset husarit, jotka olivat etuvartioina oikealla sivustallamme, rupesivat myöskin ampumaan, arvattavasti aprikoiden: kai tuossa ampumisessa jotain tarkoitusta mahtaa olla, ruvetaanpas mekin käymään päälle. Niin sitä räiskytettiin, kunnes kumpaisetkin taukosivat, nähtyänsä ett'ei siinä ollutkaan sen suurempaa hätää. Sen jälestä me lähdimme pois ja tulimme takaisin asentopaikkaamme.