Astuessamme talon huoneisin olivat ne sangen mukavasti sisustetut, pitkin seinustoita sohvia (divaneja), joilla meidän sitte oli aivan mukava loikoa; se tuntui ehkä senkin tähden niin herttaiselta kun olimme jo monta kuukautta olleet yhtä mittaa päivät ja yöt paljaan taivaan alla. Vielä ehtoolla myöhään, kun istuimme talon pihalla nuotion ympärillä keitellen ja lämmitellen, lenteli luoteja vinkuen yli talon kattojen ja pihan, sekä kuului väliin paukahduksiakin; ties Herra sitten mistä ne tulivat!
Sittenkuin tuli maatapanon aika, ja koska eivät kaikki sohville mahtuneet miesten paljouden tähden, niin loppujen täytyi tyytyä permantoon, josta sovittiin "pitkän tikun" vedolla, joskus palvelusansioihinkin katsoen. Miehiä oli väliin nuo pienet tupaset niin täpö täynnä kuin "silakoita suolassa", josta öiseen aikaan oli se harmittava seikka, että kun tarvitsi vähänkin liikkua, niin heti tallasi jonkun käden, jalan ja väliin vallan keskinaamankin päälle, jolloin soturi kiljahti sanoen: "katso etees"; vaan miten katsoa, kun oli pimeä kuin säkissä. Kävelijät eivät liioin virkkaneet sanaakaan, ett'eivät tallatut heitä tuntisi; ähkivät vaan hiljalleen mennessään oveen päin sekä ulkoa palatessaan, ja menivät paikoillensa nukkumaan.
Ehtoolla, ennenkuin panimme maata, lukitsimme majatalomme portit kiini, se on tietty niinkuin isännät ainakin.
Tammikuun 5 päivän olimme vielä samassa majatalossa, jossa olikin kyllä mukava ja lämmin oleskella, paikkaillen vaatteitamme, sekä yhtä ja toista pientä korjausta. Ruoasta ei myöskään nyt taas tällä kertaa ollut puutetta; meidänkin pojat olivat hankkineet itselleen kaikenlaista ruokatavaraa, eihän sitä toki sopinut kädet ristissä neuvotonna istua, jos oli aikomus eteenpäin marssia, ja kun kaikki muutkin hankkivat. Turkkilaisten aitoista (makasineista) saimme jauhoja ja voita, joista valmistimme leipää ja keitimme puuroa.
Ruumiita loikoeli kaupungin kaduilla ja nurkissa, ei Turkkilaisilla eikä Bulgareilla näyttänyt olevan suurta halua niiden hautaamiseen. Eräskin moukka venyi monta päivää kuormansa päällä, hirtettynä nuora kaulassa, eikä se näyttänyt sentään ohikulkevissa herättäneen sen suurempaa huomiota eikä kummastusta kuin muutkaan vähäpätöisemmät asiat eli tapaukset.
Majatalomme pihakin oli arvattavasti ollut suven aikaan kaunis ja siisti; lumesta pisti esiin myrttipensaita ja kukkapenkereitä. Tulisijat olivat särjetyt joka huoneessa, ja meidän kun tarvitsi keittää ja paistaa, niin teimme nuotiotulen, heti samana ehtoona kuin sinne tulimme keskelle talon pihaa; olimme sentään saaneet ankaran varoituksen, ett'emme vaan millään muotoa taloa polttaisi, siis jonkun piti aina olla pihalla vartioiden ja paistaen istua tahi seisoa nuotion ääressä, sekä vedellen savuja Turkkilaisten savipiipusta, jossa paloi oivaa Turkin tupakkaa.
Sofian kaupunki olikin erittäin rikas savipiipuista, arvattavasti oli siellä niiden tehdas; meidänkin soturit tulivat savipiipuista niin rikkaiksi, että niitä oli melkein joka taskussa.
Tammikuun 6 päivän aamulla kl. 8 lähdimme marssimaan majatalostamme, kun olimme tulleet määrätyiksi menemään etuvartioiksi kahden virstan päähän kaupungista, Filippopoliin vievän maantien varrelle. Siellä oli eräs Turkkilaisten jättämä leiri vahvoilla pattereilla ja varustuksilla, he olivat sinne myös jättäneet isoimman osan telttojansa, joissa oli niiden miesten, jotka eivät olleet vahtia seisomassa, aina väliaikoina suojainen ja lämmin oleskella.
Tänä päivänä antoi myös kenraali Gurko joukoillensa seuraavan päiväkäskyn:
"Sotajoukot minulle uskotussa osastossani!