Tammikuun 18 päivän aamulla lähdimme mainitusta kylästä marssimaan Filippopolia kohden. Marssittuamme vähän aikaa saavuimme edellä mainittuun Belastitzan kylään, johon pysähdyimme pariksi tunniksi.
Mainittu kylä oli erittäin rikas viinistä. Tämä Maritza-virran laakso onkin itä-Rumilian mitä parhaimpia ja viljavimpia viinipensaiden viljelykseen, täällä näkyikin meheviä viinimaita ja tarhoja, ympäriinsä silmäkannot matkaa.
Mainitussa kylässä sattui, sill'aikaa kun siinä seisokseltiin, joku meikäläinen löytämään lukitsemattoman viinikellarin, joka sisälsi mahtavan suuria viiniammeita eli tynnyriä täynnänsä mitä parhaimpia turkinviinejä. Kas se oli löytö! —
Ensimmäinen löytäjä arvattavasti kertoi heti toiselle mistä hän niin hyvää viiniä ilmaiseksi sai, se kolmannelle ja niin se tieto levisikin joukossa nuolen nopeudella, kunnes kellari oli sotureita eli juomanlaskioita täpö täynnä, kukin koettaen täyttää astiaansa laukun-kattilaa, kippoa, pataa, ruuttua ja mitä vaan kullakin käsillä sattui olemaan, tapeista ja ammeitten päällä olevista henkirei'istä. Viimein syttyi kahakka juomanlaskiain kesken, jolloin unhoittivat tapitkin kiinni panematta. Viini juoksi virtana laattialle, josta sitä sitte toiset alkoivat jo lakeillaankin pistelemään ja ne, jotka olivat onnellisemmat, pääsivät tapin ääreen.
Tätä leikkiä olisi ehkä enemmänkin kestänyt, ell'ei eräs upseri olisi sitä huomannut ja paraaseen riemuun joutunut, sekä alkanut heti ratsupiiskallaan sivellä juomanlaskiain sekaan, "järjestyksen palajamiseksi".
Moni ei tahtonut sittenkään vähällä hellittää tynnyrin suulta astiaansa, kärsien ennen vaikka pieniä napauksiakin upseerin piiskasta. Mainion ikävähän sitä olikin jättää, kun ihan ilmaiseksi juoksi, helkkarin uhkeata turkin viiniä soturin laukun kattilaan.
Viimein kuitenkin hajosivat kaikki viininlaskijat, ei piiskan napauksista, vaan totellen upserin totista, vakavaa kieltoa. Viini, niin makeata kun se olikin, teki kuitenkin harvan sen miehen vähän "kieleensä" ja sen pahempia seurauksia ei siitä sentään ollutkaan.
Parin tunnin kuluttua, jatkoimme matkaamme eteenpäin. Saavuttuamme Filippopolin edustalle pysäytettiin kaikki sotajoukot ja asetettiin rykmenttein ja prikatein yhdyskolonniin. Vähän ajan päästä ratsasti kenrali Gurko luoksemme, kiitteli jokaista joukkokuntaa erittäin, urhoollisuudesta Suleiman paschan armeijaa hävitettäessä. Sen jälestä kutsui hän kuntain päälliköt luoksensa antaen heille käskyjä ja säännöksiä, mitenkä soturein tulisi itsensä käyttää kaupungissa. Varoittaen ankarasti tekemästä minkäänlaista ilkityötä tahi väkivaltaa. Huomauttaen myöskin ett'emme millään muotoa pilaisi eli tahraisi urhoollisuudesta saatuja laakereitamme ja että välttämättömästi pitäisimme pyhänä rauhallisten maan asukkaiden omaisuuden ja kunnian. Tämän varoituspuheensa lopetettua antoi hän meille luvan marssia kaupunkiin.
Uljaasti ratsastaa Gurko itse joukkojensa etunenässä, kun laulun ja soiton kaikuessa marssimme kaupungin tullista sisään; tässä tuli häntä vastaan kreikan uskoiset papit ja kaupungin vanhimmat, tervehtäen häntä ja hänen joukkojansa terve-tulleeksi kaupunkiin, sekä tarjoten hänelle Kreikan uskoisten tavan mukaan, leipää ja suolaa. Kahden puolen katuja seisoi tiheitä väkijoukkoja, joiden silmistä ilo ja tyytyväisyys loisti, vaan näkyi niitä muutamia vihaisiakin silmäyksiä arvattavasti Mahomedilaisilta. Senlaisiin taloihin saimme majamme, joista asukkaat olivat paenneet; ja hyvä niissä olikin olla, olimmepa kuin itse isäntiä.
Vähän perästä niin jo nukuimme makeata unta Turkkilaisten pehmeillä sohvilla (divaneilla).