Helmikuun 10 päivän aamulla k:lo 8 jatkoimme matkaamme eteenpäin. Ilma oli kaunis ja lämpöinen, leipää myös oli hankittu taas, jonka tähden ei ollutkaan enää minkäänlaista puutetta.

Niissä meidän lävitsekulkemissamme pikku kaupungeissa eli kauppaloissa ja kylissä löytyi aina joitakuita ikivanhoja rakennuksia, kivimuurija ja aitoja, jotka päältäpäin olivat vanhuutensa vuoksi varsin sammaltuneina, ne sanottiinkin olevan monen tuhannen vuotisia, entisten Roomalaisten ja Kreikkalaisten rakentamia — ja hyvin tarunaikaisilta ne ulkonäöltäänkin olivat.

Ehtoopuolella päivää saavuimme yömajalle Karischtiran nimiseen kylään. Se oli paljoin hävitetty ja erittäin siivoton, ympäriinsä joka paikassa raatoja, likaa ja pahaa hajua.

Helmikuun 11 päivän aamulla k:lo 7 lähdimme taas marssimaan eteenpäin. Ilma oli aamupäivällä sumuinen ja kostea, vaan puolipäivän jälestä muuttui ihanaksi ja lämpöiseksi.

Leivoset laulaa livertelivät kohoten korkealle ilmaan, hekin hauskuttaakseen meidän yksitoikkoista marssimistamme, sekä ehkä muistuttaakseen mieleemme kaunista kevät-aamua Suomessa, joka meillä Pohjolassa on se herttaisin aika.

Marssiessamme ahkerasti eteenpäin, näimme k:lo 1 j.pp., eräältä kukkulaita etäältä siintävän kaupungin tapaisen, rakennuksineen ja korkeine tornineen; sen sanoivat päällikkömme Tschorlu nimiseksi kaupungiksi, sekä että sinne oli tämän päivän marssi-määrä.

Kello 3 j.pp. saavuimmekin jo sitä hyvin lähelle erään joen rannalle, johonka meidät pysäytettiin vähäksi aikaa levähtämään. Sen jälestä marssimme joen ylitse kivistä siltaa myöten; tässä lähellä oli myös eräs, Adrianopolista tulevan rautatien varrella oleva pysäyspaikka, jonka ohitse marssittuamme alkoi juhlakulku kaupunkiin. Soittokuntamme pantiin marssimaan edellä ja käskettiin soittamaan erästä hyvin kaunista marssia; me heidän jälessään, kaikki täydellisessä järjestyksessä, osastokolonnissa. Prikatimme komentaja, kenraali Ellis I:nen, joka ratsasti edellä, pidätti ratsunsa kaupungin portille siitä tarkasti katsellaksensa prikatinsa marssi-kuntoa. Marssittuamme hänen kohdallensa lausui kenrali: "kiitoksia veikot ripeästä marssimisestanne, te olette marssineet oikein niinkuin tarkk'ampujain tulee". Me vastasimme: "Ahkeruus on ilomme, teidän ylhäisyytenne!" samassa marssien ripeästi hänen ohitsensa. — Sen jälestä sai kukin komppania luvan mennä majoittajiltansa ennen katsottuihin majataloihin. Minä toverineni eli ensi plutonan kanssa pääsimme erääsen Armenialaisen taloon, jossa saimme asunnoksemme erään hyvin sievän ja puhtaan ullakkokamarin, joka ennen meidän tuloamme oli ollut talon neitosten asuntona, vaan jotka meidän tultuamme muuttivat toiseen sen vieressä olevaan samanlaiseen kamariin; se oli niin pikkunen, nätti ja sievä kuin "nukenkaappi".

Talon väki katseli meitä ensin vakavan ja pelollisen näköisenä, vaan nähtyänsä, ettemme pienintäkään pahaa aikoneet heille tehdä, tulivat he vallan ystävällisiksi ja kohtelijoiksi meitä kohtaan. Eräs pojista oli hullu, mutta hänkin toimieli kuitenkin meidän hyväksemme, kun isä käski, toi hiiliä siirtouuniin (kamiiniin) ja muuta senlaista pientä tointa, mutta näytti sentään kaikessa hulluudessaan suuresti ihmettelevän, että ketähän vieraita nuo mahtavat olla, kun heitä on noin paljon ja puhuvat toista kieltä kuin minä.

Helmikuun 12 päivän olimme samassa majatalossa ja asuimme samassa ullakkokamarissa; talon isännän nuori, kaunis tyttönen tuli aamulla ja siivosi huoneemme; me tervehdimme häntä kohteliaasti kumartaen ja koetimme kysellä häneltä yhtä ja toista; hän hymyili kyllä meille, vaan ei ymmärtänyt puhettamme, emmekä me hänen; hän meni vaan pois tyköämme tehden "hunörin" kuin paras sotamies, sitte nauraen juosta ressutti mukavissa sinisissä housuissaan, joka näytti hyvin somalta ja hupaiselta. Siellä on näet Rumiliassa naisväellä tapana käyttää isotakamusta housuja niinkuin miehilläkin, eikä miehellä ja naisella ole takaapäin paljon muuta eroa kuin että naisella on muhkeammat istinkukkulat ja emännillä erittäin.

Aamupäivällä teimme huviretkiä raittiissa ulkoilmassa kylän kunnailla ihailemassa kaunista ja lämmintä kevät-ilmaa, jossa nurmikoilla paikoin jo kasvaa rehotti uutta ruohoa ja lintuset laulaa livertelivät ihania, suloisia aamu-virsiänsä. Tämä kaikki muistutti mieleemme kaukaista, rakasta kotimaatamme, jossa ehkä vielä tällä vuoden ajalla talvi peittää maan valkoiseen vaippaansa.