Kaikkien kasvoilla kuvastui levottomuus. Hetken kuluttua rohkaistuttiin, kun intiaaneja oli vain kuusi, eivätkä he nelistäneet sotahuudon kajahtaessa leiriä kohti, vaan ratsastivat tyynesti eteenpäin. Eräällä heistä oli keihäänsä kärjessä valkoinen riepu; kaikissa maissa on valkoinen lippu rauhan merkkinä.
Kun he olivat lähestyneet kahden pyssynkantaman päähän, erosi valkoista lippua kantava ratsastaja tovereistaan, jotka pysähtyivät.
Kun airut oli päässyt lähemmäksi, pysähtyi, hänkin, lippuaan heiluttaen.
Muuan Tubac-linnoituksesta oleva seikkailija oli ollut tekemisissä apahien kanssa ja osasi heidän kieltänsä, ymmärtäen tuota puoleksi espanjalaista sekoitusta, jota näillä rajaseuduilla puhuttiin.
Hän oli pieni, laiha mies ja intiaanein silmissä varmaankin hyvin kehno korkeimman vallan edustaja, sillä intiaanit kunnioittavat rotevuutta. Kauvan estelikin hän ottamasta vastaan tätä päällikkyyttä, mutta myöntyi vihdoin. Seikkailijani täytyi oman turvallisuutensa tähden ja jotta alkava keskustelu päättyisi hyvin, osoittaa, että heillä oli johtaja.
Meksikolaisten leirissä tehtiin rauhan lippu nenäliinasta, joka aikoinaan oli ollut valkoinen.
Seikkailija, jonka nimi oli Gomez, lähti vavisten leiristä mennäksensä ratsastaen intiaania vastaan, jonka vakava ryhti oli vastakohtana hänen pelolleen. Hänet rauhoitti kuitenkin niiden veristen hihnain näky, jotka ympäröivät intiaanisoturin toista olkapäätä.
Haavastaan tunnemme hänet Mustaksilinnuksi.
Meksikolainen ja intiaani tervehtivät toisiaan, ja Mustalintu alotti keskustelun.
— Kaksi päällikköä nyt kai keskustelee keskenään? kysyi hän kohteliaasti.