Siinä kaikki, mitä he voivat nähdä.
Oliko tuo epäselvä olento intiaani vai valkoinen? Oliko tuo ruumis, jonka piirteet sumussa häämöttivät, elävä vai kuollut?
Sitä ei Oroche voinut erottaa.
Heidän asemansa oli vielä hankalampi sentähden, että polku tällä kohdalla, jossa molempain seikkailijain täytyi pysähtyä, kulki pitkin jyrkkää kallion rinnettä, jossa oli mahdotonta saada hevostansa kääntymään.
Oroche ei uskaltanut ratsastaa eteenpäin; häntä hämmästytti ja pelotti ihmisen näkeminen tällä paikalla, jossa vain kotkilla ja antiloopeilla oli tyyssijansa, levottomana katseli hän harvinaista ilmiötä. Tuo henkilö kurotti päätänsä kuiluun, ja kun sumu vähän hälveni, saattoi Oroche nähdä, miten hän piti kalliosta kiinni ja tarkasti katseli jotain alapuolella olevaa esinettä.
Vesiputous kohisi niin kovasti, että se voitti Orochen äänen.
— Se on Cuchillo, huusi hän toveriinsa kääntymättä.
— Cuchillo! toisti Baraja kummastuneena. Mitä hän täällä tekee?
— En tiedä!
— Lähetä hänelle luoti hauskuudeksi, sillä sen hän kyllä ansaitsee.