— Niin kyllä, vastasi Oroche, jotta laukaus ilmaisisi kanadalaiselle meidän olevan täällä.
Hän ei tullut ajatelleeksikaan, että hän siten joutuisi Barajan valtaan.
Sumu oli hetkeksi hälvennyt, mutta tuuli ajoi sen taasen kokoon, ja kun se uudelleen hälveni, oli Cuchillo kadonnut.
Oroche ratsasti nopeasti sille paikalle, josta Cuchillo oli lähtenyt.
Tässä leveni tie niin paljon, että ratsastaja saattoi astua hevosen seljästä alas kuilun ja kallioseinän välille. Oroche ja Baraja hyppäsivät yht'aikaa hevosiltaan.
— Mitä aijotte tehdä? kysyi edellinen.
— Sen saatte tietää, jos teette samoin kuin minäkin, vastasi Baraja; tahdon koettaa, enkö minäkin voisi nähdä sitä esinettä, jota Cuchillo äskettäin niin innokkaasti katseli.
— Varokaa itseänne, nämä kalliot ovat kovin niljakkaita.
— Älkää peljätkö, vaan tehkää samoin kuin minäkin, kursailematta.
Näin sanoen laskeutui Baraja polvilleen, katsoaksensa kuiluun. Muutaman sylen päässä syöksyi vesi alas kallion halkeamasta ja polku muodosti sen yli luonnollisen sillan.