— Totta kyllä, ja kauvan olen muistava tuon onnettoman sydäntä särkevän huudahduksen, sanoi José vavisten; mutta toinen palaa leiriin ja ehkäpä vielä tänä iltana saamme kuusikymmentä miestä niskaamme.
— Sitä en luule. Se, jonka näimme kuiluun putoavan, ei mennyt vahingossa. Löisinpä veikkaa, että hänen toverinsa sysäsi hänet sinne. Miksi? Yksin ollaksensa salaisuuden haltiana.
Kanadalainen ei pettynyt Orochen kohtalon suhteen.
— Todennäköinen on kyllä otaksumisesi, sanoi José, mutta siitä huolimatta pysyn mielipiteessäni. Meillä on vielä pari tuntia päivää ja jokaisen tulisi ottaa mukaansa kolme- tai neljäkymmentä naulaa kultaa. Se käypi helposti päinsä ja ellen erehdy, niin siinä on jo kelpo summa. Meidän tulisi kulkea koko yö Tubacin linnoitusta kohti ja kaivaa aarteemme johonkin paikkaan, palataksemme sitten tänne uutta noutamaan. Jospa tuo roisto, jonka päästimme karkuun, ottaisikin kultaa niin paljon kuin hän itse painaa, niin täytyy hänen sentään jättää enemmän kuin Fabian tarvitsee. Eikö tuon laakson ääretön aarre ole oikea ihme?
Tätä sanoessaan loivat metsästäjät katseensa alas. Laakson varjot pitenivät, kullan kimalteleminen loppui.
— Sanon sinulle, ettei mies palaa leiriin, sillä se ei ole hänen etujensa mukaista, sanoi Rosenholz; ja muuten lähdemmekin muutaman tunnin kuluttua.
— Ja täytyykö meidän odottaa aina huomisetta saakka hakeaksemme sen miesraukan, jonka jätimme jälkeemme?
— Eikö meidän täytyisi odottaa vieläkin kauvemmin, jos noudattaisimme sinun tuumaasi. Olen varma siitä, että kuume on antanut hänen nukkua koko tämän päivän, sanoi Rosenholz. Hän on turvassa, hänellä on vettä, ennen huomista emme voi mitään hänen hyväkseen tehdä. Minun mielipiteeni on, että annamme hänen olla siellä missä hän on, vaikka se tuntuneekin armottomalta; mutta käsittänet itsekin, ettei hänen millään ehdolla tule saada tietoa aarteesta eikä sen paikasta. Me palkitsemme hänelle tämän välttämättömän yksinäisyyden muutamilla kullanpalasilla ja sitten me… Mutta siinäpä se pulma onkin: mitä hänelle teemme?
— Kyllähän keinon keksimme, mutta luulen, että hän, saatuaan vähän kultaa taskuunsa, sanoo meille jäähyväiset ja rientää ihmisasunnoille.
Tämä keskustelu tapahtui sillä välin kuin Fabian oli mennyt kentälle saadaksensa hetkisen olla rauhassa ajatuksineen.