— Niin, verta on siellä vuodatettu, sanoi Fabian alakuloisesti.
Molemmat istuivat äänettöminä.
Fabian viittasi Joséhen, joka kovalla kalliolla nukkui yhtä hyvin kuin pehmeimmässä vuoteessa.
— Hän tietää minun valvovan, sanoi kanadalainen, ja sentähden nukkuu hän niin levollisesti. Hänen omatuntonsakin on keveämpi, kun hän tietää täyttäneensä valansa ja antaneensa takaisin sinulle sen, mitä oli auttanut ryöstämään sinulta. Tee lapseni samoin kuin hänkin. Ehdit vielä pari tuntia nukkua.
Samalla kuin Fabian aikoi vastata, tuntui vuoren sumusta kuuluvaan jyrinään vastaavan kaiku etäältä aavikolta. Tuuli toi heidän korviinsa ääniä, jotka eivät olleet yhtä kumeita kuin Sumuvuorelta kuuluvat. Toisinaan tuntui tuo kaukainen kumina, joka oli pyssyn laukausten tapainen, lähenevän. José nousi ja sanoi, kääntyen Rosenholziin:
— Samallaisia ääniä kuulimme viime yönäkin; mutta huomaa, kiväärin tuli leviää kentälle. Noita onnettomia ei enää suojele leiri. Varmaan ovat varustukset valloitetut ja siinä tapauksessa jokainen laukaus tietää kuolemaa ja apahit saavat runsaasti päänahkoja. Voi meitä, jos intiaanit tuhoavat heidät kaikki, sillä heidän läheisyytensä on meitä suojellut. Olemme olleet täällä yhden yön liiaksi, Rosenholz!
He kuuntelivat taasen äänettöminä. Niinkuin José oli arvannutkin, oli intiaanien koko huomio kohdistettuna leiriin, ja siksi olivatkin he saaneet vielä olla rauhassa.
Tämä ei ollut muuten ainoa vaarallinen retki, jonka José ja kanadalainen olivat tehneet. Mutta vaikka on pelotonkin, tuntuu vaaran läheisyys varsinkin yöllä juhlalliselta ja niin nytkin. Aika ja paikka antoivat kyllä aihetta huoliin, ja heidän edessään liehuvat kamalat voitonmerkit osoittivat, minkä kohtalon viholliset säälittä voitetuille soivat.
Laukaukset tuntuivat lähenevän, ja joka hetki saattoi sinnepäin tuleva pakolainen tuoda perässään parikymmentä intiaania.
— Jospa niitä olisikin parikymmentä miestä, lausui Rosenholz Josén arveluiden johdosta, niin meidän edulliseen asemaamme nähden ei ainoakaan heistä pääsisi tänne. Fabian! Tässä tilaisuudessa on sinun pantava mieleesi neuvo, jota et saa halveksia. Sinä olet kiivas, lapseni, vaara saattaa sinut pois suunniltasi; huomaahan, että yhtä hyvin voi joutua kuoleman uhriksi liiallisen urhoollisuuden, kuin liiallisen pelkuruudenkin tähden; kun nuorukainen tietää itsellään olevan ladatun pyssyn, ei hän voi vastustaa halua sitä laukaista. Mutta muista, että meidän tulee laukaista toistemme jälkeen, ja että viimeisen tule odottaa, kunnes molemmat edelliset ovat ladanneet. Tämä on sotatapa, jonka niin hyvin José kuin sinäkin olette huomanneet oivalliseksi. Tällä tavoin voimme kukin vastustaa kuutta vihollista, jos heitä on kaikkiaan kahdeksantoista. Vasta sitten kuumenee ja likaantuu pyssyn piippu niin, ettei luoti enää mene suoraan. Sellaisissa tilaisuuksissa on minulle sattunut, että tähdätessäni jonkun intiaaniveitikan korvaan, olenkin kummastuksekseni osannut häntä keskelle silmää. Mutta älä sinä ole niin vaatelias; tähtää vain keskelle rintaa. Se on tosin vähemmän mairittelevaa, mutta varmempaa.